Hae
Minulta teille

Kalenterimaniaa

Vaikka koronan myötä tietyt asiat meni uusiksi, on mulle sen myötä kehkeytynyt enemmän tekemistä. Esimerkiksi blogi ja instagramini on alkanut vilkastumaan, joka tarkoittaa sitä, että luovuudellani on aikaa sykkiä ja ideoita pitäisi saada toteutetuksi. Aika ihanaa!

Ainut vain, että suunnitelmallisuuteni tarvitsee hieman apuja pysyäkseen raameissaan. Jotenka tarvitsin kipeästi kalenteria, daily planneria tai jotain sen tyylistä, mihin rustata kaikki menneet, meneillään olevat ja tulevat jutut. Useamman päivän selasin hakukoneita ja erilaisia sivustoja läpi, josko löytäisin mieluiseni pienen vihkon tai kirjasen. Kuitenkin jokin niissä oli etten löytänyt yhtään must have -tuotetta. Toisekseen, kun tarve on heti ja ylimääräisiä kaupustelureissuja ei kehtaa tänä aikana tehdä, ei postipaketteja kovin malttaisi odotella.

 

 

Aarteen etsintää

Onnekseni olen aikoinaan ollut vihkohamstraaja ja aloinkin käymään läpi askartelulaatikkoani, onko minulla enää yhtään vihkoa jäljellä noilta hamsteriajoilta. Uskokaa pois, vielä löytyi 2 tyhjää ja käyttämätöntä vihkoa, joita en ollut jollain tapaa täytellyt tai tuhonnut muiden projektieni matkassa.

Minä en ole mikään maailman taitavin ja tarkkasilmäisin piirtäjä vaikka sen harrastamisesta pidänkin, jotenka tämän vihkon löytäminen kauniine kansineen ja osuvineen mietteineen oli kuin aarteen löytö aarteen etsinnässä.

Kun olin vielä löytänyt tämän lisäksi rikkinäisen viivottimeni, syntyi kynä kädessäni ihanan yksinkertainen ja helppo daily plannerini, kalenteri, bujo…vai miksikäs tätä olisi parhain kutsua.

 

 

 

Tässä teille näytiksi pari ensimmäistä aukeamaa. Rakastan yksinkertaisuutta ja selkeyttä, siihen omat kuvittajantaitonikin riittävät. Nyt on paljon helpompi jäsentää viikkoja päivineen. Apuviivojen lasku ruudukossa meni hieman päin prinkkalaa eikä alemmat ruudut ole yhtä korkeita kuin aiemmat, mutta emme anna sen häiritä.  Homma toimii silti.

Nyt haluaisin ehkä löytää tämän kaveriksi joitain kivoja tarroja. Esimerkiksi joitain pieniä pyöreitä mustalla pohjalla ja valkoisella tekstillä. Ehkä suomeksi…tai englanniksi, en ole varma. Tykkäisin, että ne olisi tsemppaavia, inspiroivia sekä humoristisia. Täytyy siis ehkä laittaa taas hakukoneet laulamaan.

Rakkausjakkara

 

Kenet sinä istuttaisit tälle jakkaralle ja sanoisit, että rakastan sinua?

Minä rakastan ihmisiä ympärilläni, mutta asia jota olen aina eniten työstänyt, on itseni rakastaminen. On ehkä riski sanoa rakastavansa itseään, koska leimautuu helposti omahyväiseksi ja narsistiseksi. Mutta, kun antaa itsensä rakastaa myös itseään, pystyy rakastamaan muita entistä puhtaammin.

On olemassa jotakin pahempaa kuin kuolema ja kärsimys: itsensä rakastamisen puute.
-Sándor Márai-

Tämän päivän ajatuksia tänään, jotka halusin jakaa myös tänne. Muistakaa rakastaa myös itseänne.