Hae
Minulta teille

Ain laulain työtäs tee

Kun tekee töitä hoitoalalla, tuntee välillä itsensä todella tarpeelliseksi, mutta välillä on niitäkin päiviä kun ei saa muuta kuin lokaa niskaansa. Näin on varmasti jokaisella alalla, mutta itse koen, että mitä lähemmäksi pääset ihmistä, sitä henkilökohtaisemmalta kaikki palautteet tekemästäsi työstä ruusuineen ja risuineen tuntuu henkilökohtaisemmalta. Voin myös olla väärässä.
En väitä etteikö jokainen työ olisi yhtä tärkeä. 
Meitä kaikkia, ihan jokaista, tarvitaan jossain työtehtävässä, jotta se johtaisi johonkin saavutettavaan asiaan. Eihän meilläkään olisi asiakkaita mikäli palveluja ei olisi jokin toinen taho sitä tarvitsevalle järjestänyt.
 
Minä liikun tällä hetkellä töitä tehdessä pääsääntöisesti öisin. On joitain keikkavuoroja joita joskus otan vastaan niin sanotusti ”normaaliin virka-aikaan”, mutta harvemmin.
Kun sain paikan yöhoitajana, olin aluksi samaan aikaan innoissani, mutta myös hieman kauhuissani. Olen muutaman vuoden aikana huonontunut valvomaan öitä ja pelkäsin, että minulle iskee huono olo ja joudun sanomaan esimiehelle etten pystykään tähän työhön.
Onnekseni olen hyvin selviytynyt enkä ole kokenut suurempaa haastavuutta. Pari kertaa on käynyt niin, että jonkin menon takia on joutunut heräämään yövuoron jälkeen normaalia aikaisemmin ja päikkäreiden ottaminen ennen seuraavaa yötä ei ole tuottanut tulosta. Silloin ei ole auttanut ottaa muuta kuin kofeiiniöverit. En voi kyllä suositella kellekkään.

 
Useamman erilaisen hoitoalan työpaikan jälkeen on kyllä tullut nähtyä kaikenlaista. Joissakin paikoissa samat vakioasiakkaat, joissakin taas jokaisena päivänä aivan täysin erit henkilöt. Voin kertoa, että näiden silmien verkkokalvoille on palanut jos jonkinlaista näkyä. Onnekseni olen päässyt niitä purkamaan esimerkiksi työtiimin kesken, mutta pakko sanoa, että jotkin asiat vuosien jälkeen vaivaavat edelleen. Kaikista eniten vaivaavat sellaiset tapahtumat, joista jään miettimään, olisinko voinut toimia jollain tavalla toisin. Ehkä valita kohtaamistyylini, sanani paremmin tai miettiä käyttäytymistäni. On tietenkin asioita, joihin ei voi itse millään tavalla vaikuttaa, mutta sitten taas ne joihin olisi voinut, jäävät välillä toden teolla häiritsemään. Niistäkin kaikista tapauksista on kyllä selvitty, mutta silti.

 Monesti olen myös jäänyt pohtimaan ihmiskohtaloita. 
Mikä on syy sille, että kukaan joutuu jotain vaivaa näkemään tai jopa kärsimään. Jotkut henkilöt ovat todella sinut tilansa kanssa, jotkut eivät ymmärrä omaa tilaansa ja jotkut eivät pysty hyväksymään ollenkaan kohtaloaan. Ei siinä, empä pysty itse samaistumaan muuta kuin allergikkoihin ja heihin, joilla on hieman selkävaivoja ja lievää ylipainoa. Ja tähän viimeiseen voin vain minä itse vaikuttaa.

Yhtiä kurjimpia ovat tarinat, missä ihmiset ovat halunneet päättää päivänsä, mutta sitten ovatkin selvinneet. Kuitenkin onhan se onni, että ovat saaneet toisen mahdollisuuden elämään, mutta mitähän he itse ovat asiasta mieltä.



 
Sitten on heitä, jotka haluamattaan tapaturmaisesti tai sairaudesta johtuen ovat joutuneet muista riippuvaisiksi. Haluaisivat elää ihan tavallista elämää, jonka rytmistä voisivat itse päättää. Lämmittää ja syödä ruokansa ihan itse ja vessassa käyminenkään ei olisi muiden armoilla. Mutta ei. He joutuvat tukeutumaan pienissäkin asioissa muiden apuun, koska eivät saa edes vettä juotua, vaikka vesilasi olisi nenän edessä tai rapsuttaa kutiavaa nenäänsä. Tukka pitää olla paskaisena seuraavaan päivään asti, kun joku tulee käyttämään suihkussa.
Välillä odotus on pitkä ja joskus sitä ei pystytä tai keretä antamaan lainkaan.
Apua tarvitseviin hälytyksiin vastataan järjestyksessä ja joskus joissakin paikoissa menee pitkiäkin aikoja. Asiakas voi tarvita apua siirtymisessä tai pahimmissa tapauksissa olla kaatunut ja satuttanut itsensä pahasti. Ambulanssi voidaan joutua tilaamaan. Ambulanssia täytyy ymmärrettävästi odottaa joskus pitkiäkin aikoja ja tässä välissä asiakkaan tila voi joko kohentua, pysyä samana tai huonontua radikaalisti. Elvyttää en ole vielä joutunut kuin nukkea koulussa *kopuuttaa puuta*. 
Se, jos mikä, olisi jo tottahan toki tosi toimi.


Aina ja ikuisestihan tulee olemaan se tilanne, että joku jossain tarvitsee apua, mutta miksi maailmassa on niin paljon apua tarvitsevia. 
Varmasti jokainen meistä haluaisi pystyä elämään ihanaa, sujuvaa ja helppoa itsenäistä arkea elämänsä loppuun saakka.
Niin minäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *