Hae
Minulta teille

Ei aina tarvi

Me juhlittiin viime viikonloppuna rakkaiden ystäviemme häitä.

Tää pariskunta on pitänyt yhtä noin kymmenen vuotta. Siinä ajassa saaneet kaksi ihanaa lasta, muuttaneet heille sopivaan kotiin ja nyt kaiken kruunasi se, että se saivat vihdoin toisensa. Tästä lähtien jokaisella perheen jäsenellä on yhteinen sukunimi. 
Onko hei vähän ihanaa?
Morsian on minun ystävä teiniajoilta. Tutustuttiin yläasteella seiska- ja kasiluokkalaisina, ja ollaan sen jälkeen tehty vaikka minkäsortin konnankoukkuja yhdessä. Viisaita ja vähemmän viisaita, mutta niin arvokkaita ja hauskoja yhteisiä muistoja.


Hääpaikan koristelussa käytettiin paljon kierrätystavaraa ja saatiin sitä ihan mielettömän näköinen. Siitä kirjottelen ihan omassa jutussaan.



Minä sain kunnian toimia morsiammen kaasona yhdessä toisen hänen lapsuuden ystävänsä kanssa. 

Kaason pesti oli ihanaihanaihana, mutta himpun työläs. Silti en vaihtaisi päivääkään pois. Oli aivan äärettömän mukava saada panostaa jokaiseen asiaan minkä morsian antoi tehtäväksi ja tehdä sitä mistä eniten tykkään – eli väkerellä ja askarrella. Välillä vähän jopa hävetti, kun mulla tursusi ideoita ovista ja ikkunoista enkä meinannut malttaa kuunnella mitä morsiuspari itse juhlapaikalleen halusi. Saatika kuunnella toista kaasoa taikka bestmaneja. 
Onkos kukaan koskaan sattunut kuulemaan käsitystä ”madeofhonorzilla” !? Minä olin varmaan aika lähellä sitä. Hahah.



Aikaisemmin mainitsemaani ”himpun työläs” voinen siis lisätä, että ehkä itse vaan aiheutin kaiken työn itselleni. Opin tässä pestissä paljon – esimerkiksi sen, että kaikkea ei ole pakko itse tehdä vaan me kaikki kaasot ja bestmanit ollaan samassa veneessä, yksi airo jokaisen kädessä. Ihan pari viikkoa ennen häitä hoksasin, kuinka olin vahingossa unohtanut kaiken hankkimani tekemisen keskellä informoida bestmaneja asioista, joista oltiin keskusteltu hääparin kanssa. Ensin väitin sulhaselle, että tieto on tyssännyt toiseen bestmaneista jonka kanssa olin ollut yhteyksissä, mutta vika olikin ihan allekirjoittaneessa itsessään. Piti kyllä pyytää nöyrimmät anteeksipyynnöt ja katsoa itseä vähän peiliin. Voin kuitenkin sanoa, että hyvä opetus ja onneksi sen sain. 
En tarkoita ettenkö olisi tykännyt tehdä asioita itse, mutta se, että unohtaa muut ympäriltään on melko itsekästä ja ehkä vähän törkeää niitä toisia kohtaan.


Mitä siis tästä tilanteesta opin?

Ei aina tarttis suorittaa. Ei aina tarttis itse pystyä olemaan tilanteiden herrana. Eikä aina tarttis yrittää olla jotain enemmän.


Täytyy muistaa, että kelpaa just sellasena kun on. 

Niin suorittajana kuin olevaisenakin.
Sellasena just itsenähän niitä ihania mahdollisuuksia saa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *