Hae
Minulta teille

Tätä et tiennyt minusta x 15

Hei te kaikki kivat tyypit siellä!


Näitä minun höpöttelyjä on nyt alkanut lukemaan aika paljon uusia ihmisiä ja ajattelin, että oisko mun hyvä tehdä jonkinlainen esittelypostaus itsestäni! Ja iso kiitos just sulle, joka jaksat lukea mun tekstejä!
Tein joskus syksyllä Youtubekanavalleni videon ”5 outoa faktaa minusta”, mutta päädyin kuitenkin sen poistoon. Tuo videoiden teko oli muutenkin oikeastaan pelkkä kokeilu viime syksyn aikoihin, että oisko musta ylipäätään koko touhuun, mutta ehkä en kokenut sitä aivan omakseni. En ole pitkään aikaan tehnyt Youtubeen mitään ja olen poistanut sieltä aika paljon videoitakin, mutta ajattelin, että ehkä silti pidän kanavan vielä.
Never say never, ehkä mää joskus vielä kuvailen videoitakin!

Mutta siis. Ajattelin, että kerron itsestäni eli 15 asiaa minusta joita et ehkä vielä tiennyt!




1. Asuin lapsuuteni maalla. Meillä oli navetta täynnä lehmiä, heppoja tallissa, tallikissoja ja koiria. Mulla oli oma shetlanninponikin, Peppi nimeltään. Kävin myös välillä harjailemassa lehmiä navetassa heppojen lisäksi.

2. Oon mun perheen sisarusparven neljästä lapsesta toiseksi nuorin ja ainut tyttö. Mulla on vanhimpaan veljeen ikäeroa 10 vuotta, mutta ollaan ikäerosta huolimatta tosi läheisiä.

3. Opiskelen  ekaa vuotta sosionomiksi OAMKissa. Oon suorittanut myös suunnitteluassistentin, liikunnanohjaajan ja lähihoitajan tutkinnon.

4. Oon noin 160 cm pitkä, vaatekokoni on S/M ja kengänkoko on 37.

5. Asuin 19 -vuotiaana vajaan vuoden (elokuu-huhtikuu) Frankfurtissa, Saksassa tehden au pairin töitä täysin saksalaiselle perheelle. Lähdin tuonne reissuun ilman minkäänlaista saksankielen taitoa, mutta työt, sosiaaliset suhteet ja elämä opetti mua ja opin puhumaan sekä ymmärtään kieltä ihan hyvin! Nyt se on tietty tänä päivänä tosi ruosteessa, kun reissusta alkaa olla kohta 10 (!!!) vuotta enkä varmaan enää osaa kuin alkeet.





6. Mun unelma-ammatit lapsena olivat muun muassa sairaanhoitaja, oopperalaulaja ja toimittaja.

7. En ollut mikään älyttömän hyvä peruskoulussa. Keskiarvo oli yläasteelta päästyäni todistuksessa 7,7.  Menestyin kokeissa yleensä 6,7 tai 8 arvosanalla. Ainut 10 todistuksessa oli kuvis ja äidinkieli 9.

8. Olin teiniaikoina joitakin vuosia kasvissyöjä. Jossain vaiheessa siirryin takaisin sekasyöjäksi, en muista millon, miten tai miksi. Tai muistan kyllä miksi. Syön edelleen pääosin kasvispainotteista ruokaa, mutta yleisenä vitsinä on se, että kun on kalaruokaa tai uunimakkaraa tarjolla niin ei paljoa enää silloin kasvikset kiinnosta. Ei tarvi muuta kuin makkaraa sinapilla ja ääntä kohti. Muuta ei tarvita. Näitä makkaravitsejä löytyy mun kustannuksella useita!

9. Harrastin lapsena tanssimista (nykytanssi, disco, hiphop) sekä pianon soittoa. Nuita molempia harrastuksia on ollut välillä kova ikävä. Harmittaa, että n. 16 -vuotiaana kiinnostus lopahti. Muistan kokeneeni tunteita, että en ole niin hyvä kuin mun pitäisi olla eli vertasin itseäni muihin, mielestäni parempiin tanssijoihin sekä soittajiin, enkä enää siitä syystä halunnut enää jatkaa kumpaakaan harrastusta. Mulla oli lapsena ja nuorena tosi vaikee luottaa itseeni ja omiin taitoihini, asetin itse itselleni tavoitteet tosi korkealle. Harmi. 

10. Mun ehdoton lempinäyttelijä ikinä on Bruce Willis. Rakastan Brucea ja Brucen elokuvia, vaikkakin viimeisimmät Die Hardit on menny ”vähän överiksi”. Silti Bruce on ihana. Bruce osaa laulaakin.





11. Jos en olisi lähtenyt opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa olisin todennäköisesti pyrkinyt media- ja kulttuurialalle. 

12. Rakastan kaiken karvaisia eläintenpoikasia, taattu itkurakkauskohtaus tulee koiranpennuista. Kerran näin maailman suloisimman koiranpennun matkalla töistä kotiin ja repesin pillittämään, koska se oli niin suloinen. Mulle ei kannata näyttää mitään pentuvideoita.

13. En oo värjännyt mun hiuksia kestoväreillä nyt 3 vuoteen. Oon ihan teinistä asti värjäillyt hiuksia milloin minkäkin väriseksi, mutta muutama vuosi sitten ikäänkuin vahingossa huomasin, että mun oma väri onkin ihan kiva. Mulla oli viimeksi hiuksissa kestona liukuväri ja jossain vaiheessa aloin vain kasvattamaan ja leikkaamaan blondia latvaa pois. Viime kesänä kylläkin kokeilin punaista pois pestävää maskia, kun haaveilin punaisista hiuksista. Mulla itse asiassa olikin Qstockissa maskilla värjätyt punaiset hiukset, mutta oli kyllä helppoa, kun väri lähti pesujen mukana pois. Ehkä ens kesänä taas pääsen johonkin festareille ja voin värjätä taas festaritukan.

14. Meillä on kotona ainoastaan tauluja, joilla on jokin tarina. Ne on joko saatu lahjaksi tai teetetty itseottamista valokuvista. En oo koskaan ostanut yhtäkään taulua kaupasta.

15. Rakastan haaveilemista ja ehkä osasyy mun peruskoulun arvosanoihin oli siinä, että olin aina tunneilla paikalla, mutten läsnä. Oli paljon antoisampaa katsella ulos luokan ikkunasta tai piirrellä haavekuvia paperiin kuin kuunnella opetusta. Tänä päivänä haaveilen joku päivä asuvani kerrostaloelämän sijaan jossain maalla punaisessa tuvassa ja kastelevani mansikkamaata.




Huh, olipa homma keksiä noin monta faktaa jotka ehkä saattais olla mielenkiintoisia. Haha. Kertokaa mitä tykkäsitte ja haluaisitteko ehkä joskus, että teen uuden samantapaisen postauksen? 


P.S. Kävin tiistaina ihan extempore kampaajalla ja tarkoituksena oli siistiä ainoastaan latvoja, koska rakastin mun pitkää tukkaa, mutta kampaajalta pois tullessa mulle olikin leikattu long bob eli pitkä polkka! Itse ainakin tykkään tästä kovasti, mitä ootte mieltä, kannattiko?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *