Hae
Minulta teille

Millainen bloggaaja olen

Ystäväni Kati kirjoittaa blogia Suomalainen im Allgäu ja hän julkaisu vastikään blogissaan postauksen ”Millainen bloggaaja olen”. 
Ajattelin, kun omalla blogillani on nyt ollut 1 -vuotissynttärit, tämä postaus olisi todella ajankohtainen. Joten lähdetäämpä vähän avaamaan nuita asioita täälläkin!






1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?


Kiinnostus ja intohimo kirjoittamiseen, itsensä ja omien pelkojensa voittaminen. Olen miettinyt blogin kirjoittamista jo vuosia, mutta tietyt asiat ja omat pelot ovat jarrutelleen aloittamista. Mutta ette tiedätkään nyt tätä mun onnellisuuden tunnetta, kun vihdoin tätä uskallan tehdä. Tää on mulle ihan älyttömän tärkeetä. Kirjoittaminen on aina ollut yks mun lempiharrastuksista.



2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?


Tavallaan 4 vuotta, tavallaan blogi on vasta 1 vuoden vanha. Minulta Teille ei ole aina ollut Minulta Teille. Kun aloitin vuonna 2014, blogi kantoi nimeä Looking world through glass.  Silloin en kuitenkaan kirjoittanut vaan arasti julkaisin ainoastaan ottamiani kuvia. Pienin askelin olen löytänyt sen oman juttuni ja blogista on tullut enemmän ja enemmän näköiseni. 



3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallisen aihe yms.


Voisin kuvailla blogiani lifestyle, luonnonkosmetiikka ja diy-blogiksi. Ehkä myös vähän ruokablogiksikin. Vähiten saan aikaiseksi julkaistua nuita ruoka- ja diy-juttuja, mutta siinä ovat läsnä itsekriittisyys ja epävarmuus. Monesti ruoan, leivoksen tai askarruksen ulkonäkö ei kelpaa itselleni ja siitä syystä kuvien ottaminen sekä blogiin asiasta julkaiseminen jää. Haluaisin myös jakaa enemmän asioita omasta elämästäni ja kokemuksistani, mutta silti olen todella suojelevainen yksityisyyttäni ja läheisiäni kohtaan, joten paljon tekstejä ja kuvia on jäänyt julkaisematta.



4. Kuinka usein päivität blogiasi?


Pyrin päivittämään 2 x viikko, mutta joskus en kiireiltäni/postaukseen tyytymättömyydestä postaa kuin yhden kerran viikossa. Aika paljon olen onneksi kerennyt kirjoitella postauksia valmiiksi, ottanut kuvia ja niiden julkaisut on helppo ajastaa.



5. Kumman valitset kuvat vai teksti?


Haluaisin vastata molemmat, koska pyrin panostamaan molempiin yhtä paljon.





6. Mistä saat inspiraation postauksiisi?


Käyttämästäni kosmetiikasta ja kosmetiikan uutuuksista, omasta ja ympärillä pyörivästä elämästä, muista bloggaajista.



7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?


Aamuisin/päivisin. Olen silloin yleensä yksin kotona mikäli ei ole koulua tai töitä, jolloin voin olla täysin yksin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa ja keskittyä kuvien ottamiseen sekä kirjoittamiseen. Aamut/päivät on myös siksi parhaita aikoja itselleni blogata, koska muutkin ovat silloin töissä ja koen olevani silloin tehokkaimmallani.



8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?


Aina kun mahdollista! Jos inspiraatio iskee, saatan ottaa kuvia heti tai sitten katson kalenterista milloin minulla on seuraavan kerran vapaapäivä. Viimeksi kuvasin useita kuvasarjoja useampaan postaukseen, joita minulla oli työn alla. Kommentteihin vastaan yleensä heti, kun ne olen nähnyt.



9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?


Luen! Lifestyle ja käsityöblogeja. Lempibloggaajiani ovat mm. Kati/Suomalainen im Allgäu, Tiina/Muita ihania, Henna/Rakkaudella Henna, Janne/Naag sekä Emilia/Mutsis on. On myös monia muita blogeja joita luen silloin tällöin, mutta edellä mainittuja blogeja luen säännöllisesti.




10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Mielenkiintoiset ja itseäni kiinnostavat asiat, arvomaailmojen kohtaaminen, kauniit kuvat ja ulkoasut.




11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

– Saan itse päättää mistä kirjoitan ja millaisia kuvia otan
– Erilaisista ihmisistä, persoonista ja elämäntilanteista oppiminen ja mahdollisen vertaistuen löytyminen sekä vinkkien saaminen itseä askarruttaviin asioihin
– Käsityöohjeet


12. Entä kolme huonointa?


– Välillä täytyy harkita todella tarkkaan mitä, mistä, miten kirjoittaa ja mitä tuo julki. Myös kuvien kohdalla täytyy harkita tarkkaan millaisia kuvia julkaisee. Vaikka itse poistaisit tekstin ja/tai kuvat myöhemmin, ne voivat silti jäädä elämään internetin maailmaan

– Mahdollinen nettikiusaaminen
– Väärinymmärretyksi tuleminen


13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?


Kyllä.



14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagram tai Facebook-sivua?


Instagram: minultateilleblogi


Facebook: Minulta Teille



15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?


Useita valmiina/lähes valmiina. Mulla on sen verran onnekas tilanne, että olen saanut kirjoitettua useita julkaisuja jo valmiiksi. Joissakin on jo kuvatkin valmiina, osasta ne puuttuvat. Mieluummin siis kirjoitan juttuja valmiiksi, tarkistan ne vielä ennen julkaisua ja sitten julkaisen. Jotkut uskallan ajastaa jo valmiiksi julkaistavaksi. 






16. Bloggaatko avoimesti eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?

Kyllä.


17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?


En, mutta olen mielestäni joskus aiemminkin kirjoitellut siitä, että toivoisin joskus hyötyväni tästä myös taloudellisesti. Tykkään kirjoittamisesta ihan tavattoman paljon ja toivoisin joskus tekeväni tätä edes pienenä sivutyönä.




18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?


Blogin nimi syntyi vain omasta ”ahaa-elämyksestä”. Mietin uutta ja helposti muistettavaa/kirjoitettavaa suomenkielistä nimeä vanhan englannin kielisen (Looking world through glass) nimen tilalle. Yritin keksiä nimen, joka kantaisi osittain myös etunimeäni, mutta mielestäni Anulta Teille, ei kuulostanut eikä näyttänyt hyvältä. Siitä syntyi Minulta Teille. Nimen ajatuksena on siis puhtaasti se, että jaan palasia ajatuksistani, tekemisistäni ja elämästäni julkisesti muille ihmisille eli Teille.



19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?


Ehkä joo, kyllä jotenkin. Mielestäni blogi muuttuu ja kasvaa kirjoittajansa mukana. Olen tällä hetkellä aivan tyytyväinen blogiini sellaisena kuin on, mutta uskon sillä olevan matkaa ja mahdollisuuksia kehittymiseenkin.



20. Kolme vinkkiä aloittelevalle bloggaajalle?


– Älä pelkää

– Usko itseesi
– Tee just sitä mistä itse inspiroidut




Haluaisitteko tietää vielä lisää?

2 kommenttia

  1. Tomppa kirjoitti:

    Hyviä vastauksia 🙂

  2. Minulta Teille kirjoitti:

    Kiitos! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *