Hae
Minulta teille

Sydän auki

Olen tässä

alastomana

Yritän maadoittua elämään kiinni

Kuka minuun tarttuu

Vai tarttuuko kukaan

Mikä minut kaataa

tai nostaa

Ojennan käteni

         ota kiinni

 


 

Joskus jossain mainitsin, että kirjoittaminen on mulle paras tapa tuoda ajatukseni esille. Pysähdyin miettimään mitä mulla ois vielä tänne blogin puolelle annettavaa ja mihin rohkeus riittäisi. Päätin sitten, että voin ainakin tällaisen yhden postauksen tehdä ja katsotaan kannattaako se, tuleeko toista samanlaista.

Tässä olen minä ja pala mun sisältä, tässä on mun runoja ja mietteitä. Osa minua, mun kirjoituksia.

 



 

Maista mansikkaa

         puraise

         laita huulet yhteen

         pyöritä kielen kärjellä pala takahampaisiin

liu’uta mehua suun limakalvoilla

pistävä makeus

 


 

Puske kaikilla voimillasi

itsesi

pinnalle suon pohjasta

Anna onnistumisen tunteiden vallita

        Sinä elät

 


 

Nauhaa sylkevä vanha kasettisoitin

         sillä ei ole enää nimeä nykylapsen suussa

mutta minulle sinä soitit ne rakkauslaulut

joiden katkeruutta välillä kaipaan

Kaipaan kuulla ne tarinat

         joita muut eivät voi kertoa

Kaipaan nauhan kelaamista

Kaipaan sitä tunnetta

kun elämä oli huoletonta

 



 

Vain koska minä olen minä

voin olla tosi täydellinen

 

 


 

Mene, tee, koe

 


 

Blogiystäväkirja

 

Nyt tippuu taas haastepostausta, kun Villa Pohjola -blogin Essi haastoi minut vastaamaan Blogiystäväkirjan kysymyksiin! Kiitoksia tästä! Oli tosi kiva yllätys!

 

Bloggaajan nimi:

Anu

 

Blogin nimi:

Minulta Teille

 

Ikä / Blogin ikä:

29 / Tavallaan 2, mutta tavallaan vasta 1 vee tuli keväällä!

 

Aikaisemmat blogit:

Aikaisemmin mulla oli vuosia sitten (ehkä 2011 tai 2012?) blogi nimeltä ”Eat my script” mikä oli siis sellainen, josta en kertonut kellekkään ja julkaisin siellä kirjoittamiani runoja (tätä en oo tainnut aiemmin mainitakkaan missään). 2014 tuli ”Looking the world through glass”, jota pidin ottamieni valokuvien julkaisupaikkana (oon harrastanut valokuvausta teinistä asti, ellei joku tiennyt). Muutamia kyseisen blogin postauksia on vielä jäljellä tämän blogin historiassa, koska sittemmin vaihdoin 2016 nimen Minulta Teille -blogiksi ja keväällä maaliskuussa 2017 aloin kirjoittelemaan ihan juttujakin!

 

Miksi aloitit bloggaamisen?

Oon aina rakastanut kirjoittamista ja se on mulle kaikista paras tapa tuoda omat ajatukset sanoiksi. Oon luonteeltani tosi puhelias ja välillä tulee puhuttua vasta, kun olen ajatellut sekä välillä mun puhe ei oo kauhean johdonmukaista/loogista, kun sanoja vaan tulee niin nopeaa ettei suukaan pysy perässä 😀 Kirjoittaessa voin tarkemmin miettiä mitä sanon sekä ilmaista tunteeni ja asiani niin, että tulen oikein ymmärretyksi. Myös erilaisten elämäntapahtumien myötä oon huomannut, että vertaistuki on vaan ihan parasta sekä uusien että vanhojen tuttavuuksien kanssa yhteisistä intresseistä jutteleminen. Luen itse paljon blogeja ja pyrin kommentoimaan postauksia aina, kun on jotain kommentoitavaa, koska asioista keskusteleminen ja ajatusten jakaminen on vaan ihan parasta!

 

Mistä aiheesta postaat mielelläsi?

Rakastan kertoa teille uusia kosmetiikkaan liittyviä juttuja sekä diy-postauksia on kiva tehdä! Välillä vaan varsinkin nuo jälkimmäiset tarvii sitä aikaa toteutuakseen ja aina ei vuorokausissa tunnit riitä. Inhoan jättää jutut kesken ja levälleen joten ennemmin odotan sellaista päivää/hetkeä jolloin mulla on aikaa suoriutua projektista kerralla alusta loppuun.

Ja se, että voi, kun voisinkin kertoa elämästäni teille enemmän ja jakaa vertaistukea omien kokemuksieni pohjalta. Kuitenkin tähän mennessä olen vain näyttänyt ja kertonut elämästäni vain pintaraapaisun, koska tietyt asiat koskettavat myös perhettäni ja haluan kunnioittaa heidän yksityisyyttään. Joskus ois kiva kirjoittaa jotain parisuhteeseen liittyviä juttuja, mutta katsotaan.

 

Mistä aiheesta et postaa mielelläsi?

Välillä on tosi rankkaa kirjoittaa, kun mieli on mustana vaikka halu purkaa sydäntä on älytön. Ja pelkään, että jotkut postaukset saavat jonkun ulkopuolisen kokemaan esimerkiksi, ahdistuksen tunteita tai herätän niin sanottua ’turhaa huolta’. Mutta silti nekin muutama synkempi julkaistu postaus on ollut yhtiä terapeuttisimpia, ainakin itselle. Joku voi ehkä ajatella, että onko niitä ajatuksia pakko purkaa täällä, mutta kun tää paikka on se mun päiväkirja. Joskus ois kiva kuulla myös teidän ajatuksia, jos/kun tuntuu pahalta ja voitteko samaistua. Blogin pääteema on lifestyle, joten omasta mielestäni ja halustani haluan jakaa myös niitä elämän synkimpiä hetkiä tänne enkä esittää, että kaikki olisi aina niin vaaleanpunaista.

Tiedoksi uudellekin tuttavuudelle, että mä oon kokenut tähän mennessä elänneeni parin viimeisen vuoden aikana yhtä rankinta elämänvaihetta isäni sairastumisen jälkeen. On ollut työtä ”hyväksyä”, että yhdellä sun elämän tärkeimmistä ihmisistä on etenevä sairaus jota ei voida parantaa (ja koen, että elämääni on mahtunut liian monta koettelemusta tämän lisäksi tähän ikään mennessä). En kuitenkaan tiedä, onko kovinkaan moni ihminen saanut näistä mun kirjoituksista aina kiinni (kuin tietenkin läheiset, jotka tietävät missä mennään) ja haluaisin kuulla, onko jotkut kirjoitukset jättäneet teille avoimia kysymyksiä? Isän sairastumisesta kerroin vasta tämän kesän alussa hänen luvallaan, kun olin Oulun Forum -lehdessä haastattelussa asian tiimoilta. En kuitenkaan ole vielä tänne suoraan kertonut, mistä on kyse vaan olette saaneet käydä lukemassa jutun lehden nettisivuilta, josta linkkasin kesäkuun positiivisuushaaste -postaukseen. Valitettavasti tuota juttua ei enää sieltä löydy enkä ainakaan nyt lähde sitä sen enempää avaamaan.

(Ottakaapa tästä nyt sitten selvää, onko nuo aiheet mieluisia postata vai ei!?)

 

 

Blogistani tulee isona?

Toivottavasti saisin joskus tehdä tätä vaikka pienenä sivutyönä! Siis siitä oikeasti haaveilen älyttömästi. Tällä hetkellä en vielä tienaa tämän kautta yhtään valuuttaa, mutta pieniä yhteistöitä tuotteita vastaan olen saanut tehdä joista niistäkin olen tositositosi kiitollinen!

 

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan?

Jaa-a. Alkuun olin tosi kriittinen ja postauksia on jäänyt julkaisematta ”huonojen” kuvien tai tekstien takia. Mutta en minä tiedä, tykkään tästä kyllä nyt tämmöisenään ja mielestäni olen parantanut sekä parannan kokoajan postausten laadussa ynnä muuta. Sanokaa te, oisko jossain (ja varmasti onkin) parantamisen varaa ja onko teillä toiveita jonkun asian suhteen!

 

Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana?

Elän perus aikuisopiskelijan elämää yhdessä avopuolisoni Jeren kanssa. Käydään molemmat koulussa ja välillä töissä. Tiukkoina aikoina rahaa ei riitä kuin kaurapuuroon ja nuudeleihin, MUTTA meidän molempien pitäisi valmistua ensi vuonna! JES!!! Odotan hirveesti sitä uutta aikakautta tulevaksi!

 

Blogin kautta olen saavuttanut?

Aika mielettömiä juttuja jo tähän mennessä! Oon tutustunut uusiin tuttavuuksiin, muihin bloggaajiin/vaikuttajiin ja mun itseluottamus on parantunut älyttömästi tehdä sitä omaa juttua mikä tuntuu oikealta. En malta odottaa mitä tulevaisuudella on annettavaa!

 

Blogisalaisuutesi?

Rehellisyys.

 

Suosikkisovellukseni?

INSTAGRAM. Ja tietty Adobe Photoshop ja Lightroom, ah! VSCO on myös aivan hyvä ja helppokäyttöinen kuvien muokkausohjelma.

 

Lempibloggaajasi?

JANITA AUTIO

MUITA IHANIA

MUTSIS ON

NINNI JUUTINEN

NAAG

RAKKAUDELLA HENNA

REETTAKRISTIINA

SUOMALAINEN IM ALLGÄU

TÄMÄN KYLÄN HOMOPOIKA

Tuossa nyt alkuun muutama 😀

 

Mikä erottaa blogisi muista blogeista?

Hmm…jaa-a. Blogeja on nykyäänn niin lukematon määrä! Mutta sanotaan nyt vaikka, että mitään muuta blogia en kirjota minä! Meikäläinen. Siis meitsi. 😀

 

Paras blogimuistoni?

Kun ekaa kertaa blogissa oli vieraillut monta sataa ihmistä, että pystyin olemaan varma, ettei enää tutut riitä. Yli tuhannen lukijan ylitys oli älytön.

Ensimmäisen PR-paketin nouto postista.

Stooriin bloggaajaksi pääsy.

 

Näitä muistoja on enemmänkin ja toivon paljon tulevaksi. <3

 

Kenet haastan mukaan:

No rakas ystävä KATI ehottomasti!