Hae
Minulta teille

NÄIN VALEHTELEN NETISSÄ -BLOGIHAASTE

Yksi suosikkiblogejani on muun muassa Emilia Huttusen kirjoittama MUTSIS ON. -blogi, josta luin viime viikolla hauskan blogihaastepostauksen. Kerta Emilia ei erikseen nimennyt haasteeseen ketään vaan haastoi jokaisen bloggaajan, joka ei ollut vielä osallistunut, niin ajattelin ottaa tästä kopin!

 

 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

En todellakaan tee näin. Kuten postauksen kuvista voi nähdä; näissä laitoin hieman ”läskiksi” ja otin kuvat meidän murheenkryynikaatopaikkaparvekkeella crocsit jalassa missä ei koskaan vietetä aikaa. Tää on sitä todellisuutta, haha 😀 Käyn niissä ravintoloissa ja tapahtumissa missä itse viihdyn, hotellissa en edes harmillisesti muista milloin viimeksi olisin majaillut. Toinen totuus; ei tässä opiskelijaelämässä paljoa ravintola-/hotellielämää muutenkaan vietellä. Ja valitettavasti olen myöskin sellainen ihminen, että vaikka rakastankin kuvata paljon, monesti mulla saattaa olla puhelin jopa vähän hukassa ja järkkäri monesti kotona, kun se on turhan iso kuljettaa mukana muuten vaan. Koulun/töiden jälkeen puhelin yleensä myös unohtuu äänettömälle ja jos joku ei saa mua kiinni omasta numerosta niin he soittavat Jerelle, että missä oikein olen, kun en vastaa puhelimeen. Haluaisin ehtiä panostaa esimerkiksi instagramin puolella paljon enemmän kuviin ja tilin ulkonäköön, mutta tällä hetkellä elämäni on ajoittain niin kiireinen etten vain ehdi. Sen sijaan olen päättänyt, että blogissa julkaisemiini kuviin panostan kunnolla (nyt ette kyllä näiden viimeisten kuvien myötä usko tähän). Oon kyllä osan julkaissuista kuvista ottanut puhelimella, mutta muutoin 90% kuvista on järjestelmäkameralla kuvattuja. Instagramin tiliin ois mahtava osata/pystyä/ehtiä panostaa, valkkailen sinne julkaistavia kuvia nykyään paljon tarkemmin mitä ennen ja paljon olen sieltä kuvia poistanutkin, koska mielestäni ne eivät sopineet feediin.

 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Myönnän, saatan joskus pukeutua ja mietin joskus millaisia asukuvia seuraavaksi haluaisin. Mutta en kyllä kata tai sisusta. Yleensä tarjoilut on jo syöty ennen kuin tajuan, että niistä olisi saanut kivoja kuvia ja mun sisustusinto on tällä hetkellä 0%. Ja meidän kämppä sisustuksineen ei todellakaan ole mistään kauneimmasta päästä. Voin joskus kirjoittaa ja kertoa meidän asuntoahdistuksesta enemmän. Tää kämppä ei tunnu meistä kummastakaan kodilta missä viihdytään.

 

 

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Väärin. Oon julkaissut Insta stories-videoita pariinkin kertaan ilman meikkiä (mun mittapuulla se on monta, välillä instan päivittely on hävettävän vähäistä). Instagramista löytyy ainakin yksi kuva ja blogissakin taitaa olla parikin postausta missä on kuvia, joissa mulla ei ole meikkiä!

 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kirjoitan ainoastaan niistä asioista joiden takana voin seisoa rehellisesti selkä suorana. Blogini teemat ovat lifestyle, diy ja luonnonkosmetiikka. Mulla ei tulisi ikikuunapäivänä mieleeni valehdella mistään tai esimerkiksi suositella jotain tuotetta mitä en itse oikeasti olisi ensin testannut tai mistä en pitäisi.

 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Miksi elämän tuomia, luonnollisia, kaikille vanhetessa tulevia asioita pitäisi jotenkin siloitella?

 

 

Silottelen elämääni somessa.

En siloittele, mutta en myöskään pysty kertomaan kaikkea. Mun elämässä on sattunut ja tapahtunut vaikka millaisia (nyt puhun niistä ikävistä) asioita ja uskokaa pois, haluaisin jakaa niistä vaikka kaiken! Mutta, koska asiat eivät ainoastaan liity minuun itseeni niin en voi myöskään kaikesta avautua. Tiedän, että vertaistuki on aivan superjuttu, kokemiani asioita ois huippua jakaa teidän kanssa, koska tiedän että siitä voisi olla apua. Käyn itse aika ajoin eräässä vertaistukiryhmässä, mutta  minun täytyy muistaa  kunnioittaa läheisteni yksityisyyttä enkä voi kaikesta valitettavasti puhua julkisesti.

 

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

Blogiyhteistöitä ei tähän mennessä ole kovin montaa siunaantunut, mutta tällä hetkellä en kadu! Oon ollut superiloinen jokaisesta saamastani yhteydenotosta!

 

Bloggaajien elämä on glamourista.

No ei todellakaan ole. Ainakin mun elämä on täysin tavallisen tallaajan arkea, amk-opiskelijan elämää. En edes ole käynyt opiskelijabileissäkään kuin kahdesti kahden vuoden aikana 😀

 

 

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Mää oon kuvannut harrastuksena jo vuosia ja myönnän kyllä, että välillä katson joitain asioita niin, että ajattelen sen kauniina kuvana tai tauluna. Mutta harvemmin Instagram-kuvina. Kuten aiemmin jo mainitsin, mun pitäisi skarpata Instagramin puolella enemmän, olla aktiivisempi ja panostaa kuvien laatuun. Tiedän osaavani valokuvaushommat ja harmittaa, että se ei näy nyt parhaimmillaan.

 

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Eipä ole tullut googleteltua ainakaan blogin puolesta. Mutta pienen vinkin voin antaa, että jos satutte tietämään myös sukunimeni niin googlettamalla löytyy noin 10 vuotta vanha haastattelu, kun hain mukaan erääseen tv-ohjelmaan. Voi luoja! 😀

 

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

Kyllä se vaan on kuin mikä muukin tahansa työ mistä maksetaan palkkaa ja palkan saajaksi bloggaamisessa tarvitsee tehdä ihan hitokseen työtä. Pitää olla muun muassa luova, mielenkiintoinen jotta saa lukijoita, innostava, inspiroiva…siis bloggaaminen vaatii oikeasti paljon töitä. Yleensä bloggaajat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Itse vielä näin harrastelijabloggaajan tasolla sanon, että huhhei voin vaan kuvitella millaisen työn työkseen bloggaavat tekevät kaiken sen materiaalin eteen, jotta saavat tuotettua seuraajilleen laadukasta sisältöä. Mä olen blogannut nyt noin reilun vuoden verran ja keväästä asti pyrkinyt siihen, että saisin julkaistua 2 postausta per viikko. Ja tiedättekö pakko myöntää, että välillä tulee tuskailtua, että mitä ihmettä kirjoitan seuraavaksi. Keväällä mulla oli meneillään tosi hyvä flow kirjoittamisessa (vaikka meneillään oli myös älytön kiire koulun kanssa) ja sain tosi hyvin tehtyä postauksia luonnoksiin, mutta nyt. Nyt tuntuu, että mulla on kauhee jumi päällä vaikka aikaa ois reippaasti enemmän kuin keväällä! Eli postausehdotuksia otetaan vastaan, heh…!

 

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

En todellakaan. Oon ennen ollut himohamstraajashoppailija, mutta nykyään pyrin harkitsemaan ostojani hyvin tarkkaan. Mitä järkeä on ostaa jokin tuote jota käytät vain kerran (tai et jopa kertaakaan) ja sitten myyt sen pilkkahintaan pois, kun eipä sitä sittenkään tullut käytettyä. En ole pitkään aikaan sortunut mihinkään heräteostoksiin, mutta who knows milloin tulee seuraava kerta. Yritän kovasti kuitenkin pois siitä! Mulle on käynyt nyt blogiaikana ennemminkin niin päin, että olen vasta tuotteen ostettuani hoksannut, että hitto tästähän sais vaikka millasia kuvia!

 

Bloggaajat eivät voi ostaa mitään ns. ”halpistuotteita”.

Väärinväärinväärin. Itse rakastan kirpputoreja, Zadaa-appia ja olen melkoinen ”alehaukka”. Kierrätyskunniaan! Totta on kuitenkin myös se, että haluaisin kovasti pystyä tukemaan varsinkin kotimaisia vaate- ja asustebrändejä. Välillä olen valmis maksamaan enemmänkin tuotteesta jonka tiedän olevan laadukas sekä ekologisesti ja eettisesti valmistettu.

 

 

 

Huh! Mulla meni jonkin aikaa yrittää vastata kysymyksiin mahdollisimman lyhyesti, koska oon vähän sellainen, että alan sitten selittelemään asian vierestäkin. Pikkuisen meinasi olla työmaa saada tästä postauksesta mukavan mittainen lukea ja toivottavasti pääsittekin tänne asti! Muttamutta minähän haluan nyt sitten haastaa muutaman bloggaajakaverin tähän haasteeseen mukaan ja nakkaan haasteen seuraaville tyypeille:

 

Kati – Suomalainen Im Allgäu

Ninni Juutinen

Reetta Kristiina

 

Olkaapa hyvät tyttäret! Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset:

  • Kerro, keneltä sait haasteen.
  • Vastaa väittämiin.
  • Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
  • Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

 

4 kommenttia

  1. Elisa-Maria kirjoitti:

    Olen tuossa valokuva-ajattelussa ihan samanlainen: huomaan, että katselen joskus asioita nauttien niiden kauneudesta, mutta samalla miettien niitä kuvina tai tauluina. Hassua! 🙂

    Hauska haaste. Nautin erityisesti ihan viimeisestä kuvastasi, se on oikein sievä. 😉 Kivaa torstaipäivää sinne! 🙂

    • Anu kirjoitti:

      Ja joskus huomaat jonkun pienen yksityiskohdan mitä muut ei välttämättä hoksaa ja siinä on se koko kuvan/taulun juttu! 😀

      Kiitos paljon, viimeinen kuva on myös oma lemppari! 😀 Ihanaa päivää ja tulevaa viikonloppua! <3

  2. Kati Suomalainen im Allgäu kirjoitti:

    Kiitos haasteesta vastaan mahdollisimman pian. 😉 Oli muuten hauska lukea sun vastaukset ja pakko googlettaa. Terkkuja <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *