Hae
Minulta teille

Positiivisuushaaste 2018 || Elokuu

Busybusybusy! Sitä oli koko elokuu, mutta täällä olen edelleen vaikka hiljaiseloa pidinkin. Nyt olisi aika taas kuukauden loputtua positiivisuushaastepostauksen aika joten täältä pesee mitä kaikkea kivaa elokuussa tapahtui!

 

 

 

  • Vietettiin älyttömän kivat 30 vuotissynttärit kaveriporukalla heti kuun ensimmäisenä perjantaina eikä keskustelua ja naurua puuttunut tästäkään illasta. Kävin myös myöhemmin kuun aikana vanhan luokkakaverini kanssa parilla viinilasillisella ja meidän parin tunnin tapaaminen muuttui pitkiksi keskustelutuokioiksi joiden jälkeen oli taas henkisesti kevyempi ja parempi olla.

 

  • Rakas ystäväni meni naimisiin ja sain kunnian olla yksi hänen kaasoistaan. Vietettiin suurenmoinen ja rakkaudentäyteinen päivä, ja kaikki meidän suunnittelemat ohjelmanumerot meni enemmän kuin nappiin. Ja hitto, että häissä oli kova bändi! Mr. Hyde nimeltään, jota en voi muuta kuin hehkuttaa! Tältä bändiltä ei puuttunut mitään.

 

  • Ihana hetki perheen kesken kahvia juoden ja jätskiä syöden. Olen tänä kesänä nähnyt isoveljeni perhettä valitettavan vähän ja pienetkin hetket läheisten kanssa merkitsevät todella paljon.

 

  • Lapsuudenystävän häihin kuvaajaksi pääseminen. Olen erittäin otettu, että juuri minua kysyttiin heidän häihinsä kuvaamaan ja olen erittäin kiitollinen kaikille jotka ovat minua kaikkina näinä vuosina pyytäneet ikuistamaan ikimuistoisen päivänsä tai elämänmullistuksena kuten raskauden tai lapsen syntymän. Olen harrastanut valokuvaamista teini-ikäisestä asti, jonain vuosina on tullut kuvattua enemmän ja jonain vähemmän. Ammattilaisiin minua ei saa sekoittaa, mutta teen tätä työtä kevytyrittäjänä silloin tällöin muiden askarrusten ohella.

 

  • Yksi maailman viihtyisimmistä kesätyöpaikoista jäi nyt ainakin toistaiseksi taakse enkä voi mitään muuta kuin kiittää tätä siistiä porukkaa keiden kanssa sain viettää mun kesän! Ihan huippuja tyyppejä!

 

Tänään palasin takaisin koulunpenkille ja syksyn opinnot alkavatkin syventävillä opinnolla sekä opparin suunnittelulla! KÄÄÄK! 1,5 vuotta ja mun pitäs muka jo olla valmis sossu! Kivaa viikkoa myös sulle!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *