Hae
Minulta teille

Blogin joulunavaus + LUSHin tuotepaketin arvonta

Uskallan väittää, että varmasti suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja on jo juhlittu joulun avausta! Sain myös itse idean avata joulun odotuksen blogini sekä Instagram-tilini puolella ja järjestää teille ihanille seuraajille muutaman jouluisen arvonnan!

Rakastan joulua, lahjojen keksimistä sekä antamisen iloa. Tärkeintähän ei joulussa kuitenkaan välttämättä ole lahjan antaminen vaan se voi myös olla ele tai muistutus jollekkin sinulle tärkeälle ihmiselle, kuinka rakas hän on. Nyt kuitenkin teillä seuraajilla on mahdollisuutta voittaa joko itsellenne tai ystävällenne erilaisia tuotepalkintoja Minulta Teille -blogin joulun avauksen yhteydessä! Arvonnat tulevat toteutumaan tässä marras- ja joulukuun aikana. Valitettavasti aikani ei riitä joulukalenterin tekemiseen, mutta uskon, että nämäkin arvonnat tuottavat jollekin iloa ja hyvää mieltä. Arvontoihin voitte käydä osallistumassa Instagramtililläni @minultateilleblogi.

 

Ensimmäisenä arvontaan tulee viimeviikkoisen postaukseni myötä iki-ihanan LUSHin muutaman tuotteen jouluinen paketti, jonka myötä voimme toivottaa viralliseti joulun odotuksen alkaneeksi!  Tämän tuotepaketin arvontaan voi osallistua perjantaihin 23.11. klo 16 saakka.

Mikäli haluat tietää tästä paketista löytyvistä tuotteista lisää, scrollaa alaspäin!

 

CINDERS-suihkugeeli

Tämä miedon kanelin, inkiväärin ja neilikan tuoksuinen suihkugeeli viimeistelee suihkun raikkaan fiiliksen ja vie kevyillä aromeillaan joulutunnelmaan! Suihkugeeli jättää ihon ihanan pehmeän tuntuiseksi.

 

Gingerbread man-kimallerasia

Tämä piparkakkumiehen salaisuus onkin vekkuli! Ensiksi palaa hierotaan iholle, jonka jälkeen nappeihin puhkaistaan reiät ja iholle ripotellaan sisältä löytyvää kimallepuuteria! Mikäli kiinnostuit enemmän, Lushin omilta nettisivuilta pääsee näkemään myös videon tämän kimallerasian käytöstä, sivuille pääset tätä linkkiä klikkaamalla.

 

Rudolph-jellynaamio

Kasvojen ihon puhdistuksen jälkeen 1/5-osa tästä purkista riittää koko kasvojen syväpuhdistukseen ja kosteutukseen! Naamio tuoksuu herkullisen appelsiinille ja tuntuu iholla mielyttävältä vaikutuksen aikana. Ehdottomasti henkilökohtainen lempparini!

 

Sleepy-suihkugeeli

Tämä todella rauhoittavan laventelin tuoksuinen suihkugeeli leijuttaa sinut raikkaana höyhenmaille.

Nyt kiireen vilkkaan mun Instagram-tilille @minultateilleblogi ! ONNEA ARVONTAAN!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *