Hae
Minulta teille

Yhteishaku on alkanut – OOKKO NÄÄ AATELLU OAMKIA?

Yhteishaku alkoi tänään keskiviikkona 20.3. ja loppuu tasan kahden viikon päästä keskiviikkona 3.4. Onko sulla kenties pyörinyt ajatuksissa aloittaa amk-opiskelut? Miltä alalta? Entä voisiko esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulu eli Oamk olla sulle just passeli vaihtoehto opiskelupaikaksi?

Tiesithän, että Oamk tarjoaa laajan kattauksen, vaikka minkä alan opintoja. Oamk:lta löytyy neljä eri ammattikorkean kampusta, jotka tarjoavat eri ammattialoja tanssinopettajasta terveydenhoitajaan (kolme Oulussa ja yksi Oulaisissa, joka on tarkemmin sanottuna yhteistyö kampus). Oamk:lta löytyy myös ammatillinen opettajakorkeakoulu sekä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot.

 

Kuva: Aki Roukala

 

Olen ollut nyt Oamk:in opiskelijana syksystä 2016 lähtien eli koulun käytäviä tallaava  OAMKILAINEN.  Jos minulta kysytään, olen tykännyt meidän sosiaalialan opetuksesta älyttömän paljon ja varsinkin, kun ollaan käyty viimeisin lukuvuosi juuri itseä kiinnostavia, syventäviä opintoja. Opetus on muutenkin ollut laadukasta, teknologiaa hyödynnetään paljon ja ihmisiä kohdellaan samanarvoisena tittelistä riippumatta.

Oamkin ajatuksena on, että ammattikorkeakoulun opiskelijaksi haluava kuuntelee sydäntään, ajatuksiaan, kunnioittaa omia arvojaan, pohtii mitä juuri itse haluaa opiskella ja elämällään saavuttaa. Luottaa itseensä siinä mitä tekee!

 

Kuten aiemmin mainitsinkin, ammattialojen kattavuus on erittäin laaja. Mainittakoon alat jokaiselta kampukselta, joiden alta löytyy vaikka mitä tutkinto-ohjelmia

 

Informaatioteknologia

Liiketalous

Kulttuuriala

Luonnonvara-ala

Sosiaali- ja terveysala

Tekniikka

 

Unohtamatta kumminkaan Oamkin muita koulutuksia, joita ovat

 

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Erikoistumiskoulutukset

Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Täydennyskoulutus

Avoin ammattikorkeakoulu

Ohjauspalvelua maahanmuuttajille

 

Eikö oo aika mieletön lista?

 

Kuva; Aki Roukala

 

Voin vannoa, että Oamk on eritoten monialainen, käytännönläheinen sekä työelämälähtoinen ammattikorkeakoulu. Opetuksessa käytetään lähteenä konkreettista työelämää teorian lisäksi. Mikäli opiskelijat haluavat päästä tutustumaan erilaisiin, heitä kiinnostaviin yrityksiin, se on mahdollista. Me ollaan kurssilaisten kanssa käyty sosiaalialan opinnoissa tutustumassa muun muassa Oulun vankilan toimintaan sekä Kelaan. OAMK siis tekee paljon yhteistyötä erilaisten ja erikokoisten toimijoiden, yrittäjien ja yrityksien kanssa, joihin on tottakai mahdollisuus myös päästä ammattiharjoitteluihin sekä omasta motivaatiosta riippuen parhaimmassa tapauksessa kesätöihin sekä töihin valmistumisen jälkeen. Tiedän myös tapauksen, jossa opiskelijat pystyivät suorittamaan osan kurssistaan yritysvierailuina ulkomailla. Siistiä, eikö!? Ammattiharjoitteluitakin on mahdollista suorittaa ulkomailla eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä yksi kurssikavereistani suorittaa harjoitteluaan Keniassa.

Opiskelu Oamkissa kestää noin 3,5 vuodesta 4,5 vuoteen. Kaikki riippuu opintojen laajuudesta ja täytyy myös ottaa huomioon, että opiskeluoikeus voi kestää vielä vuoden opiskelujen tavoitteellisesta ajasta. Itse oon tehny omat opinnot henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaan, koska oon myös edellisten opintojen myötä saanut hyväksiluettua osan peruskursseista. Oon kokenut paremmaksi, kun on saanut aikatauluttaa lukujärjestyksen itselle sopivaksi.

Oamkin kampukset löytyvät max 3,5 km säteellä Oulun keskustasta. Bussiyhteydet kulkee mutkattomasti ja mikäli olet suunnitellut muuttamista Ouluun eri paikkakunnalta opiskelujen perässä, Oulussa on tarjolla tosi hyvin juuri opiskelijoille suunnattuja asumismahdollisuuksia! Oulu kasvaa ja kehittyy koko ajan.

 

Kuva; Aki Roukala

 

Mitä sää oikeasti haluat opiskella? Tutkaile sydäntäsi ja valitse rohkeasti.  Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa monipuolisesti ammattikorkeakoulu- ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavia koulutuksia, ammatillista opettajankoulutusta, avoimen ammattikorkeakoulun opintoja sekä täydennyskoulutuksia.

 

#LUOTAITSEESI

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *