Hae
Minulta teille

Kuinka yllättää synttärisankari tai ihan kuka vaan juhlien kohteena oleva henkilö

1. Aloita yllätysjuhlien suunnittelu hyvissä ajoin niin, että juhlakohteella itsellään ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, että hänen selkänsä takana on juonittu jo melko pitkä tovi.

2. Kun tyyppi itse alkaa miettiä synttäreiden tai minkä vaan juhliensa viettoa ääneen, myötäile vain ja sano olevasi mukana. Hah, tuo yks ei tiedäkään, että kaikki on päätetty valmiiksi ja me tehdään ihan täysin päinvastaista kuin hän on itse suunnitellut!

3. Kysele ohimennen jo kuukausia aiemmin kohteelta, onko hän ajatellut viettää juhliaan. Vaikuta muka kiinnostuneelta, myötäile jälleen ja koita vaikka itse ehdottaa jotain toista vaihtoehtoa, miten juhlia voisi viettää.

 

 

 

4. Voit myös naamioida itsesi huonomuistiseksi: ”Niin millos ne sun synttärit olikaan?” ”Niin oliko sulla tarkoitus juhlia jotenkin?” ”Sanos nyt vielä kertaalleen se päivä!?”

5. Mikäli pelkäät paljastavasi juonen, keksi muka kiireitä lähempänä juhlien pääpäivää, että et ehdi nähdä kohdetta hetkeen. Näin jekku pitää paremmin, kun ei tarvitse kohdata itse kohdetta. Sitä onnistuneempi valhe, mitä vähemmän kiertelet ja keksit tekosyitä. Lyhyestä virsi kaunis;”Ei nyt vaan ehdi!”

6. Tai älä soita vähään aikaan ollenkaan. Laita tarvittaessa viesti mikäli itsestäsi tuntuu, että kohteen ja sinun välinen hiljaisuus alkaa olemaan jo epäilyttävän pitkä. Silloinkin on vaan niin saakelin kiire töissä, koulussa, harrastuksissa, lasten harrastuksissa, koiran ulkoiluttamisessa YMS eli ”Ei vaan ehdi!”

7. Tai sitten vaan ehtii nähdä vaikka joka päivä ja olla ihan coolina!

 

 

8. Mikäli asut kohteen kanssa samassa taloudessa, ole vain hiljaa. Älä kysele tulevista synttäreistä mitään. Tai korkeintaan:”Mitä haluaisit lahjaksi?” Mutta älä yhtään mitään muuta. Kannattaa myös hankkia puhelimeen sellainen läpällinen kuori niin puhelimeen tulevat viestit ei välky ruudulla. Ja laittaa viestiasetuksista äänet ja tärinät pois päältä.

9. Voit myös ihmetellä viimeiseen asti kohteelle, että eikö hän tosiaankaan halua juhlia kuin pienesti/juhlia ollenkaan. Yritä olla sanomatta mitään vihjaavaa, esimerkiksi ”Mutta säkin järjestät aina kaikille muille juhlia.” Se saattaa herättää epäilystä vaikkakin on sitten ohimenevää.

10. Kun tulee THE ILTA, ilmoita olevasi myöhässä kohteen itsensä järjestämistä pienemmistä illanistujaisista.

11. Hae kohde kotoaan, vie suunnittelemallesi juhlapaikalle silmät sidottuina ja huudahda:”YLLÄTYS!”

 

 

 

Lopputulos

 

Ilon kyyneleitä, onnelista naurua ja loputon kiitollisuuden tunne kohteelta kaikille muistaneille!

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *