Hae
Minulta teille

Mennyt vuosikymmen – täynnä katumusta, surua, onnea ja onnistumisia

Yritän nyt saada aikaiseksi lyhyen ja ytimekkään postauksen menneestä vuosikymmenestä. Huh, se oli täynnä katumusta, surua, onnea ja onnistumisia.

 

 

2010

Olin 21-vuotias. Kävin vuoden ensimmäisen puolikkaan liikunnanohjaajan peruskurssin, tein töitä H&M:llä, asuin vielä alkuvuoden väliaikaisesti isäni luona au pair -reissuni jäljiltä rahaa säästäen. Toinen isoveljistäni menehtyi yllättäen helmikuussa. Seurustelin, tai jotain sen tyylistä. Se oli hieman kummallinen koko suhde, kun jälkeenpäin miettii. Lomailin Turkissa viikon. Kävin Rihannan konsertissa Helsingissä, joka ei mennyt ihan nappiin. Kesän lopussa muutin ihanaan, juuri valmistuneeseen uudiskohteen asuntoon, jossa sain olla ihka ensimmäinen vuokralainen.

 

2011

Asuin yksin ja tein töitä vaatemyyjänä. Sain myös kokeilla vastuumyyjän pestiä kesän ajan, joka oli ensimmäinen kerta, kun sain jossain työtä enemmän vastuuta. Syksyllä aloitin lähihoitajan opinnot. Kävin ystävieni kanssa Lady Gagan keikalla Hartwall Arenalla ja se keikka vasta huikea olikin! Tein loppuvuonna ensimmäisen harjoittelun lähihoitajaopiskelijana ja menin kylmiltään vanhusten saattohoito-osastolle. Tuo paikka opetti paljon. Tein siellä myös ensimmäisen ja viimeisen virheeni lähihoitajana, jota kadun varmaan aina. Ostin ensimmäistä kertaa itselleni täysin uuden perusjärkkärin ja aloin tosissani opiskelemaan itsenäisesti valokuvausta.

 

2012

Muutin vuoden vaihduttua kaksiosta yksiöön, koska opiskeluiden myötä en voinut/jaksanut tehdä töitä niin paljon, että olisin pystynyt kustantamaan kaksion isomman vuokran. Harmitti luopua uudisasunnosta, mutta tämä yksiö kuitenkin osoittautui loppujen lopuksi sellaiseksi, joka tuntui eniten kodilta kaikkien aiempien jälkeen. Taisi tuohon mennessä olla 6. muuttoni kotoa lähtemisen jälkeen 16 vuotiaana. Sain alkaa tekemään palkallisia lähihoitajan sijaisuuksia myyntityön sekä pysäköinninvalvojan työn ohella (kyl, oon ollu myös parkkipirkko). H&M:ltä irtisanouduin lopullisesti joulukuussa.  Aloin tekemään jo alkuvuodesta välimatkaa ihmiseen, joka teki vääriä asioita jopa vastoin lakia sekä sai minut voimaan huonosti. Lopullinen ero tuli juhannuksen aikoihin. Loppusyksystä tapasin nykyisen puolikkaani, elämäni rakkauden, yhteisen ystävämme syntymäpäivillä Rukalla. Se oli menoa sitten. Aloin valokuvaamaan jonkin verran ystävien ja tuttavien juhlissa kartoittaen kuvauskokemustani niin, että ottamani kuvat olivat aina lahja.

 

2013

Vain 7 kuukauden seurustelun jälkeen muutimme Jeren kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme. Valitettavasti tuota iloa kesti vain muutama kuukausi, kun vuokraisäntämme yhtäkkiä olikin myynyt asunnon ja jouduimme etsimään uuden kodin. Onneksi uusi asunto löytyi alle viikossa ja kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Valmistuin lokakuussa lähihoitajaksi, tein muutaman kuukauden töitä henkilökohtaisena avustajana, jossa minua yritettiin huijata ilmaiseen työntekoon.

 

2014

Aloitin heti tammikuussa työt koulunkäynninohjaajana vaikeasti kehitysvammaisille lapsille. Sain pitkästä aikaa vuosiin lomailla koko kesän päivärahalla, koska työsopimustani jatkettiin taas, kun koulut alkoi. Tuona kesänä, kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, taitoin vasemman nilkkani CONVERSEN TENNARIT jalassa niin, että ensimmäinen kuukausi meni kyynärsauva kolmantena jalkana. Otti niin paljon pataan, koska olimme käyneet Jeren kanssa viimeisen vuoden ajan säännöllisesti salilla. Salilla käyminen sitten alkoi pikkuhiljaa jäämää  kokonaan pois kesän myötä. Myin maani pienestä typerästä syystä kokonaan. En tiedä miksi annoin pienen vastoinkäymisen vaikuttaa niin paljon kokonaisuuteen. Loppuvuonna alettiin suunnitella Jeren kanssa oman kodin ostoa. Aloin julkaisemaan ottamiani valokuvia portfoliona blogialustalle Blogspotiin.

 

 

2015

Sopivaa, meidänlaista, kotia ei alkanut löytymään kymmenien asuntonäyttöjen jälkeen ja alettiinkin puhumaan silloisiin työpaikkoihin jäämisen sijaan jatko-opinnoista. Jere haki kouluun, kävi pääsykokeissa joissa menestymisestä ei ollut niin varma, mutta sai opiskelupaikan! Minä päätin tuolloin vielä jatkaa töitä. Muutettiin 90 neliön rivitalokolmiosta 50 neliöiseen kaksioon asumiskustannusten pienentämiseksi. Voin sanoa, että paljosta krääsästä on luovuttu! Mitä hittoa ihminen tekee niin suurella tavaramäärällä!? Syksyllä minun ja pikkuveljeni väliin syntyi tulehtunut kuilu, joka tuli minulle täytenä yllätyksenä. Koko loppuvuosi meni sumussa; olin niin surullinen, että itkin jokaisen päivän aikana ensimmäisen kerran kun heräsin ja viimeisen kerran, ennenkuin nukahdin. Isoveljeni huomautti ensimmäisen kerran isän muistioireista ja isää alettiin yrittään saada lääkäriin muistitutkimuksiin.

 

2016

Suru alkoi pikkuhiljaa muuttaa muotoaan välinpitämättömyydeksi pikkuveljeäni kohtaan. Töissä alkoi myös tuntua, että haluan tehdä jotain muuta. Hain itsekin kouluun kevään yhteishaussa ja pääsin amkiin sairaanhoitajalinjalle. Isän muistia oli testattu usealla eri lääkärikäynnillä ja kaikki mahdolliset kokeet tehty. Päivä kouluni alkamisesta isällä todettiin alzheimer. Aloin tekemään opiskeluiden ohella töitä yöhoitajana kotihoidossa. Se oli keino saada muuta ajateltavaa. Elin varmaan koko loppuvuoden jossain shokkitilassa ja tuntui, että koko universumi on mua vastaan.

 

2017

En menestynyt koulussa (yllätysyllätys), olin uniongelmainen, ahdistunut, jollain tapaa masentunut ja aivan loppu. Näin jälkikäteen tarkasteltuna, miten ihmeessä ihminen selviääkin töistä ja päivittäisistä rutiineista vaikka onkin aivan rikki? Vaikka mulle sanottiin, että tulisi löysätä ja ottaa aikaa, en sitä tehnyt. Kävin niin jossain äärirajoilla. Aloin miettimään koulun lopettamista, koska siitä ei tullut mitään, mutta onneksi sain ajatuksen ja sen myötä mahdollisuuden vaihtaa opinnot sairaanhoitajasta sosionomiksi. Se oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä ja mahdollisuuksista. Kun kevätaurinko alkoi paistamaan, alkoi minunkin voimavarani ehtymään. Aloitin Minulta Teille -blogin kirjoittamisen kevään auringon kanssa Blogspotin alustalla. Tein töitä yöhoitajana vain kesäkuun, loppukesän lomailin ennen uusien opintojen alkua ja työrupeamaa. Osallistuin marraskuussa ensimmäistä kertaa muistisairaiden nuorten läheisten vertaistukiryhmään. Uusi vuosi vaihtui Kalajoella mökillä ystävien kanssa ja meillä oli tosi mukavaa, vaikka koinkin kasvavaa alakuloa.

 

2018

Sosionomiopinnot sujuivat, tajusin vähentää työntekoa ja vihdoin myönsin itselleni, etten jaksa ja tarvitsen apua, kun vietin koko pääsiäsloman pimeässä huoneessa sängyssä peiton alla. Mikään ei piristänyt tai kiinnostanut. Viimeisetkin rippeet omasta itsestäni olivat kaikonneet ja yritin vain ryömiä eteenpäin päivästä toiseen. Yritin hakea apua opiskelijaterveydenhuollon kautta, mutta heillä ei ollut tarjota psykiatrisen hoitajan vastaanottoa sillä edellinen oli lopettanut ja paikka oli täyttämättä. En pystynyt odottelemaan ja sain vinkin hakea keskusteluapua amkin opiskelijapastorilta. En ole kovinkaan uskon ihminen ja aluksi olin epäileväinen, mutta turhaan. Oli erittäin silmiä avaavaa ja puhdistavaa keskustella henkilön kanssa, joka oli täysin ulkopuolinen, mutta luotettava. Sain juuri sellaista tukea kuin tarvitsin. Vaikka Muistiliiton vertaistukiryhmässä käynti auttoi, oli tällekin avulle tarve. Lopetin työt yöhoitajana ja pääsin kesäksi Kelalle töihin. Heinäkuussa bailattiin Suomipop-festareilla. Ahdistuin ensimmäistä kertaa oikeasti kuumasta kesästä ja ilmastonmuutosasioista…Aloitin opinnäytetyön suunnitelman kirjoittamisen. Olin tukihenkilönä mukana ystäväni synnytyksessä, tyttö tuli! Pidin reilun kuukauden mittaisen tauon blogin kirjoittamisesta, harkitsin jopa lopettavani. Hain kuitenkin hieman ennen joulua bloggaajaksi Vaikuttajamedialle ja sain myöntävän vastauksen 23.12.! Sain uutta virtaa kirjoittamiseen.

 

2019

Blogi siirtyi Vaikuttajamedialle 1.2.2019. Täytin toukokuussa 30 vuotta ja ystävät järjestivät minulle yllätyssynttärit, mistä kuvattuja videoita joka kerta katsellessani tihrustan itkua. Sain palkallisen harjoittelijan sekä vuosilomasijaisen paikan Kelalta maalis-elokuun ajaksi. Teimme kahden ystäväni kanssa pidennetyn viikonlopun kestävän ”kolmekymppisten hulinareissun” Vilnaan museoita sekä paikallisia nähtävyyksiä kierrellen ruoasta nauttien ja hieman viiniä siemaillen. Mielenterveyteen liittyen olotilani on alkanut normalisoitua ja tunnistan jälleen itsestäni ne vanhat pirskahtelevat ja sosiaaliset piirteet. Välit pikkuveljen kanssa ovat parantuneet puheväleiksi. Isän sairaus etenee pikkuhiljaa, eletään päivä kerrallaan kuin viimeistä päivää. Ollaan alettu etsimään Jeren kanssa uutta kotia, tämä kaupunkikaksiossa asuminen alkaa pikkuhiljaa passaamaan. Halutaan olla taas maalaistolloja kuten syntyjäämmekin ja ehkä täyttää muitakin huoneita pikkuasukeista. Olen viittävaille valmis sosionomi.

 

Kaiken kaikkiaan mennyt vuosikymmen voidaan laittaa mun osalta puoliksi; vuosina 2010-2014 kasvoin aikuiseksi määrätietoiseksi naiseksi ja vuodet 2015-2019 olivat tähän mennessä elämäni rankimmat, mutta niistä selvinneenä menen kohti vuotta 2020 ja uutta vuosikymmentä odottavin mielin clicheisesti vahvempana kuin koskaan aiemmin.

Hyvää uutta vuotta!

 

2 kommenttia

  1. villananna kirjoitti:

    Toivotan parempaa vuotta 2020 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *