Hae
Minulta teille

Uusi kosmetiikkatuttavuus

*Sisältää mainoslinkkejä

Uskokaa tai älkää, mä en ole koskaan aiemmin ostanut tuotteita The Body Shopilta vasta, kun loppuvuodesta vuonna 2019 eli kyseessä on allekirjoittaneelle täysin uusi kosmetiikkatuttavuus. Tai en ainakaan muista ostaneeni, toivottavasti en nyt valehtele julkisesti! Olen kosmetiikassa ollut aina melkoisen merkkiuskollinen ja muutama vuosi sitten luonnonkosmetiikasta kiinnostuttuani jäi muut kosmetiikkabrändit vähäksi aikaa kokonaan. Nyt kuitenkin käytän niiin luonnon- kuin synteettistakosmetiikka, koska olen ottanut tarkemmin selvää mikä on turvallista ja mikä ei. Sanottakoon siis, että käytän nykyään itselleni hyväksi todettua ja turvallista kosmetiikkaa.

 

The Body Shopin tuotteiden testaukseen sain mahdollisuuden yhteistyön kautta ja havahduttuani siihen, että en ollut niitä aiemmin testannut, halusin ehdottomasti kokeilla! Otan aika tarkkaan selvää aina minulle uusista brändeistä ja The Body Shopin verkkosivuja lukiessani ensimmäinen plussa tuli heti siitä, että brändin mikään tuote ei ole eläintestattu ja ne ovat 100 % vegetaristisia,, on iso plussa. The Body shop on myös osa Enrich Not ExploitTM -sitoumusta, joka tarkoittaa reilua kaupankäyntiä viljelijöiden ja tuottajien kanssa sekä tuottajayhteisöjen auttamista menestymään yhteisökauppaohjelmien kautta. YAS

 

 

Asioin *The Body Shopilla Oulun kauppakeskus Valkean liikkeessä ja täytyy antaa isot propsit hyvästä asiakaspalvelusta! Liikkeen työntekijälle ilmeni vasta kassalla, että teen heille yhteistyötä, joten sain täysin aitoa ja rehellistä palvelua. Asiakaspalvelua ja taitoa asiakaspalvella mielestäni ehkä tänä päivänä jopa hieman aliarvostetaan, koska verkkomyymälät ovat niin suuressa suosiossa. Sieltä ei kuitenkaan välttämättä saa henkilökohtaista ja asiantuntevaa asiakaspalvelua, kuin kivijalkamyymälöissä, vaikka ostosten tekeminen muuten helppoa onkin.

Mukaan mulle lähti tuotteita, joita tarvitsin: puhdistusmaito, primer, meikkivoide, käsirasvoja, ripsiväri ja ripsien taivuttimet. Ripsien taivuttimia en kuvannut tähän postaukseen erikseen, mutta ovat oikein toimivat! Keskitytään enemmän brändin omiin tuotemerkkeihin.

 

 

 

 

Mitä lähti matkaan

 

Kasvojen ja meikin puhdistustuotteena valitsin itselleni ALOE CALMING CREAM  -puhdistusmaidon (16,50 €), koska se on kaikista hellävaraisin ihon puhdistukseen. Aiemmin olen käyttänyt ihon puhdistuksessa vaahtoavia tai geelimäisiä tuotteita, mutta ne ovat tuntuneet liiankin tehokkailta herkälle iholle. Iho on tuntunut kireältä pesun jälkeen sekä etenkin talvisin hieman liian kuivalta. Miksi en aiemmin käyttänyt maitopohjaisia puhdistustuotteita oli, että epäilin niiden tehokkuutta, mutta olin väärässä. Epäpuhtaudetkin on vähentyneet kasvojen iholta, kun vaihdoin maitomaieen puhdistusaineeseen ja epäpuhtaudet voivat johtua myös liian kuivasta ihosta!

En ole kovin kauaa käyttänyt meikinpohjustustuotteita, mutta minulla on ollut nyt pari kierrosta käytössä toisen brändin primer niin sanotusta ”luottomerkistäni” ja halusin antaa sen loppuessa mahdollsuuden uudelle tuttavuudelle. Tämäkin The Body Shopin All-In-One Instablur (22,90 €) ajaa asiansa, tasoittaa ihoa ja jättää just passelin, hieman tahmaisen, tunteen iholle mihin meikkivoiteen saa hyvästi kiinnitettyä.  Meikkivoiteeksi valikoitui FRESH NUDE FOUNDATION sävyssä Bora Bora Tiare 012 (25,90 €). Rakastan, kun meikkivoide on kevyt ja kuulas. *The Body Shopin myyjän kanssa kokeilimme meikkisiveltimellä kaulalleni muutamaa eri sävyvaihtoehtoa ja tämä oli näistä kaikista paras. Mikäli siis asioit liikkeessä ja tarvitset apua esimerkiksi oikean meikkivoiteen sävyn löytämiseen,, hihkaise myyjille reippaasti!

 

 

 

 

Mulla on ollut jo useamman vuoden käytössä niin sanottu luottomascara, mutta ajattelin tilaisuuden tullen kokeilla *The Body Shopin Super Volume mascaraa (10 €). Aiempi luottotuotteeni on ollut veden kestävä, mutta helposti pois pestävä sekä antanut ripsille kivasti volyymia. Tämä uusi tuttavuus, sään kestävä mascara, ajaa kyllä aivan täysin saman asian ja on ehdottomasti aika kova kilpailija rinnalle.

Lopuksi mukaan tarttui mitäpä muutakaan, etenkin talvisin joka päivän tuotteita, kuin käsirasvoja. The Body Shopin 30 ml kokoiset käsirasvatuubit (6,90 €) on ihan superhyvän kokoisia, joita voi ottaa helposti mukaan pieneenkin laukkuun tai ihan vaan taskuun! Ainakin myymälöissä käsirasvat on ajoittain osta 3, maksa 2 -tarjouksessa. Hajuherkille henkilöille en näitä lähtisi suosittelemaan, sillä ainakin näissä minun ostamissani jokaisessa on tuoksua, mutta itse pidän näistä kovasti. Matkaani tarttui tuoksut mango, luumu, vihreä tee sekä vaaleanpunainen greippi.

Mikäli sain mielenkiintosi heräämään tuotteiden osalta, vieraile lähimmässä myymälässä tai linkkaa itsesi sisään verkkokauppaan. Kun käytät linkkiä tämän postaukseni kautta, tuet minua ja bloggaustani, sillä saan komissioita näistä sivustoklikkauksista. Kiitos. <3

 

Onko The Body Shopin tuotteet sulle entuudestaan tuttuja? Onko jokin tuote ylitse muiden?

 

.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *