Hae
Minulta teille

Kuinka yhdistää päivätyö ja someura x 5

Onhan se ihan helkkarin vaikeaa ja molempiin ei voi panostaa samalla panoksella sillä elämässä täytyy olla muutakin kuin työ ja ura. Someura on yhtä luomistyötä ja minulla kyllä väsyttää välillä työpäivän loputtua sen verran paljon, että mitään luovaa ei kyllä tuu sitten mieleen ei millään. En todellakaan koe itseäni viihdyttäväksi siinä vaiheessa, kun aivot vetää sutia ja kieli ei jaksa nousta kitalakeen tekemään edes ärränpään äänteitä. Vapaa-aikaa ollessa enemmän, on myös aikaa miettiä erilaisia postausideoita ja kuvituskuvia postauksiin (tällä hetkellä flunssassa kotona ollessa voin sitä tehdä – jokseenkin kohtalaisesti).

 

#meitsie ihan sossuna

 

Teen töitä pääasiassa aamu klo 8:sta noin ilta klo 17 saakka ja välillä vapaa-aika, etenkin arkisin, jää melko lyhyeksi. Molemmat, niin päivätyöni kuin someura, vaativat kokoajan uuden opettelua sekä ajan hermolla pysymistä. Ellen vie kotiin ajatuksia päivätyöstäni, kotona odottaa someen liittyen valokuvaamista, kuvien muokkausta, blogipostausten keksimistä ja kirjoittamista, mahdollisia sähköpostikeskusteluita sun muuta, instagrampostausten suunnittelemista ja mitä näitä nyt on. Tämäkään blogipostaus ei syntynyt vartissa tuosta noin vaan yhdeltä istumalta vaan olen jo moneen otteeseen muokannut tekstiä muutaman päivän aikana sekä välillä pyyhkinyt pois kaiken kirjoittamani. Ja kaiken tämän lisäksi ihan vaan peruskotihommat, kuten ruoan laittoa ja siivoamista sekä tietenkin avopuolison huomioimista. Unohtamatta mahdollisia omia harrastuksia sekä sosiaalisista suhteista huolta pitämistä.

 

Se millaisia vinkkejä pystyn antamaan omasta kokemuksesta päätyön sekä someuran yhdistämiseen on:

  • puhelin on meillä kaikilla mukana paikassa kuin paikassa ja mikäli keksit idean esim kotimatkalla bussissa istuessa, kirjoita ajatus heti johonkin muistiin tai ota kuva tilanteesta. Muuten voi käydä niin, että kotiin päästyäsi et enää muista ideaasi. Joskus olen itse tehnyt niin, että lenkillä olen nauhoittanut omaa puhettani puhelimen muistiin.
  • käytä kalenteria ajan hahmottamiseen; aikatauluttamiseen, muistiinpanojen tekemiseen, ideointiin…itse käytän nykyään työ- ja somejuttuihin vain puhelimen kalenteria sekä muistiinpanosovellusta, jotka olen kokenut itselleni tällähetkellä toimivimmaksi. Aiemmin opiskeluiden ohella käytin näiden lisäksi vielä taskukalenteria. Meidän talouden yhteiset vapaa-ajanmenot on sitten merkattu keittiön seinäkalenteriin.
  • ajasta, ajasta, ajasta! Mikäli sinulla on tiedossa valmiit postaukset blogiin tai johonkin somekanavaasi, ajasta ne etukäteen, jotta sinun ei tarvitse huolehtia niiden julkaisusta jokaisena päivänä erikseen.
  • pidä asiat simppeleinä. Olen monesti kuullut tuttavieni sanovan, että he eivät valitettavasti ole kerenneet lukea esimerkiksi kolmea viimeisintä blogipostaustani tai heillä ei ylipäätään ole aikaa lukea blogeja. Näin ollen pyrin kirjoittamaan postaukset mahdollisimman lyhyinä ja selkeinä, jotta mahdollisimman monen olisi helppo ja nopea lukea postauksiani.
  • silloin, kun sinulla on luova olo ja mahdollisuus käyttää se tarkoituksen mukaisesti – käytä se hetki siinä ja silloin! Älä ajattele, että hoidan sen myöhemmin vaan tee asia edestä pois, jotta et löydä asiaa myöhemmin edestäsi edelleen tekemättömänä.

 

Loppujen lopuksi, mikä on tärkeintä muistaa, pidä vapaa-aikasi aina vapaa-aikanasi. Älä sekoita mitään työtäsi siihen vaan nauti niistä vapaista hetkistä, jotka sinulla on mahdollisuus viettää. Elä, koe ja tunne koko sydämestäsi. Ole läsnä sinulle ja läheisillesi tärkeissä hetkissä ilman ylimääräisiä teknologian laitteita.

 

#meitsie ihan somettajana

 

2 kommenttia

  1. Tiina/Fit Fat Mama kirjoitti:

    Hyvä postaus :). Joo ei aina ole helppoa päätyön ja tän sivutyönä yhdistys. Sillon kun aloitin ei ollut instagramia edes miulla käytössä ja nykyisin se on somessa tosi tärkeä elementti

    • Anu kirjoitti:

      Kiitos paljon!🤗 Varmasti ollut helpompaa aiemmin, kun on voinut panostaa vain yhteen kanavaan, nykyään ko niitä löytyy useampia niin aika meinaa olla hieman kortilla.😅

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *