Hae
Minulta teille

Onko minusta vanhemmaksi

Nyt se sitten pulpahti ensimmäistä kertaa ajatuksiini mielensopukoista. Se tietynlainen pelko, joka tulee uskoakseni lähes jokaisella raskaana olevalla jossain vaiheessa eteen. Onko minusta vanhemmaksi, osaanko sen homman ja saanko pidettyä lapseni elossa. Osaanko olla äiti?

 

 

Osaanko lukea vauvaani ja hänen tarpeitaan

 

Luulin jo tietäväni paljon vauvoista ja lapsista, koska olen nuoresta lähtien hoitanut paljon esimerkiksi veljeni lapsia (olin 16vuotias, kun kummipoikani syntyi), tehnyt töitä au pairina perheessä jossa oli 1 ja 3 vuotiaat lapset ja aikuisuuden myötä paljon tekemisissä ystävieni lasten kanssa. Mutta eihän minulla ole ollut tähän mennessä oikeastaan yhtään käryä siitä, kuinka vastasyntyneitä hoidetaan! Kuinka usein vastasyntynyt syö, kuinka paljon vastasyntynyt syö, miten tunnistan erilaiset itkut, osaanko imettää oikein, tarvitseeko vastasyntynyt muuta kuin äidinmaitoa esimerkiksi kuumina kesäpäivinä, mitä jos maito ei nouse odotetulla tavalla, osaanko pukea lapseni oikeanlaisesti ettei hänellä ole liian kylmä tai liian kuuma? Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

On päivän selvää, että vauva tulee muuttamaan arkeamme. Aiemmin kahden aikuisen arki on muodostunut illanistujaisista ystävien kanssa, huolettomista kulkemisista paikasta toiseen sekä myöhään valvotuista illoista vaikka leffaa katsellen, välillä ruoka-/unirytmistä ei ole tietoakaan. Nyt, kun meitä tulee viimeistään kesällä olemaan kolme, tulee arki väistämättä pyörimään varsinkin yhden meistä ja hänen tarpeidensa ympärillä. Ja ne tarpeet menevät paljolti meidän aikuisten tarpeiden edelle. Enää ei voida kovinkaan huolettomasti olla ja mennä vaan. Varmasti tulee eteen tilanteita, joissa täytyy laskelmoida mikä on mahdollista ja mikä ei. En kuitenkaan sano, että vauva toisi mukanaan esteitä, mutta kyllä hän päivänselvästi tuo mukanaan sitä, että joitain asioita tulee tehdä enemmän harkiten kuin aiemmin.

 

 

Olen toistanut itseäni paljon instagramin puolella siitä, kuinka hyvää hoitoa olen kokenut saavani terveydenhuollosta raskausaikana ja luotan myös siihen, että vauvan synnyttyäkin meitä autetaan tarpeen tullen mikäli tilanne sitä vaatii. Olen myös kiitollinen, että ympärilläni on paljon vanhempia, jotka varmasti pystyvät auttamaan minua askarruttavissa asioissa. Tässä vaan täytyy itsellä muistaa se, että mikäli jokin kysymys tulee mieleeni vauvan hoitoa koskien, en kammoksuisi kysyä sillä verukkeella, että kysymys olisi tyhmä. Toki netistäkin löytyy paljon hyvää ja faktatietoa, mutta itse luotan todella paljon siihen, että kysymällä suoraan esimerkiksi hoitohenkilökunnalta jotain asiaa, saan paremman ja faktapohjaisemman vastauksen kuin erilaisia hakukenttiä täyttämällä ja selainta ylös-alas lukemalla.

Eilisiä uutisia äitiyspoliklinikalta

Kun tässä on nyt vajaan vuorokauden kerennyt jossain määrin sulatella eilisiä uutisia äitiyspoliklinikalta, voin kertoa asioista tarkemmin, mikäli viimeisimmät Instagramin storypäivitykset jätti joillekin kysymyksiä jälkeensä ja tiedän, että kaikki blogiani lukevat eivät ole instassa.
Ensiksi haluan kiittää vielä erikseen kaikkia ihanista tsemppiviesteistä, joiden joukossa sain myös vertaistukea. Kiitos. En osaa sanoin kuvailla, kuinka tärkeitä nuo kaikki olivat.❤

 

Kontrollikäynti

Sitten eiliseen. Eli menin äitiyspolille kontrollitarkastukseen, jossa katsottiin vauvan sekä kohdun ym tilanne. Aiemmin esiintyneitä vuotoja minulla ei ole koko 3 viikon sairasloman aikana ollut, joten menin tarkastukseen hieman sillä mielin, että tässä varmaan lähdetään kokeilemaan työelämää vielä ennen äitiyslomaa. Pientä paineen tunnetta lantiolla pidempiä matkoja kävellessä on esiintynyt (siis puhun max 1km matkasta, joita olen tässä meidän asunnon lähipiirissä tehnyt), mutta en ole ollut kipeä, joten en ole osannut olla huolissani.

Ensiksi lääkäri ultrasi vatsanpäältä kohtua, istukan paikkaa sekä vauvaa ja totesi kaiken näyttävän hyvältä. Istukkakin oli noussut pois kohdunsuun lähettyviltä, joten vuotoja olisi tuskin enää tulossa.
Sitten ultrattiin alakautta, lääkäri hieman paineli kohdun yläpuolelta ja kysyi, tuleeko kävellessä tai nyt hänen painellessa paineentunnetta. Vastasin myöntävästi, johon lääkäri totesi, että nyt ei enää kyllä töihin paluuta ole. Kertoi sitten rauhallisesti, että normaalisti kohdunkaula on kypsymättömänä n.5cm pitkä I-mallinen, mutta minulla se oli n. 2,5cm ja Y-mallinen. Lääkäri kokeili vielä kohdunsuun, joka oli pehmennyt.

 

 

Tässä on siis 2 viikkoa aiemmasta ultrasta äitiyspolilla, jossa tällaisia merkkejä ei silloin näkynyt, mutta nyt oli tapahtunut aika paljon ja liikaakin. Säikähdin tietenkin aivan järjettömästi ja itkuhan siinä tuli, mutta onneksi olen kohdannut Oysin äitiyspoliklinikalla ainoastaan ihanaa henkilökuntaa. He esittivät asiat rauhallisesti ja löysivät kuitenkin niitä pieniäkin lohdullisia asioita tähän hetkeen. Ollaan kuitenkin päästy vauvan kanssa yli 25 raskausviikon. Pienimmät selvinneet keskoset ovat syntyneet jopa viikolla 22. Ja se, että en ole kipeä eikä esiinny supistuksia.
Lääkäri oli kahden vaiheilla, jäisinkö jo nyt sairaalaan vai saisinko vielä mennä kotiin. Asumme vielä toistaiseksi sairaalan lähettyvillä, joten minut uskallettiin laskea kotiin lepäämään. Määräyksenä tuli pakkolepo, mitään ylimääräistä kävelyä tai istumista ei saisi harjoittaa vessa-/suihkukäynnin sekä ruokailun lisäksi. Eli kaikki kotityöt ja muut toimet on nyt minun osaltani pannassa. Kohdunkaula ja kohdunsuu eivät saa nyt kokea mitään ylimääräistä painetta, jotta paikat ei aukea enempää.

Ennen lähtöä poliklinikalta minulle pistettiin reiteen Celeston-kortisonipiikki, jonka ymmärsin tukevan vauvan keuhkojen kehitystä, koska kyseessä on ennenaikaisen syntymän riski. Tänään kävin ottamassa toisen annoksen, injektioita annetaan yhteensä 2 kpl 24 tunnin välillä. Lisäksi sain viikon päähän uuden kontrolliajan, jossa tilanne katsotaan uudelleen. Mikäli muutoksia on tapahtunut, joudun jäämään sairaalaan vuodelepoon niin pitkäksi aikaa, kunnes vauva on maailmassa. Kyse voi olla päivistä, viikoista, jopa lähes 3 kuukaudesta. Tähän väliin pakko todeta, että onneksi meillä on vakuutukset kunnossa! Otettiin vauvavakuutus heti, kun viikot oli täynnä ja nt-ultrassa oli käyty. Ja onneksi meillä on Suomessa äärimmäisen hyvä terveydenhuolto.

 

Nyt en ajattele negatiivisesti vuodelevosta

En ajattele vuodelevon ajasta ”jopa 3 kuukautta” negatiiviseen sävyyn, vaikka järkytyinkin aluksi lääkärin uutisista ja hetken mietin, että selvitäänkö me tästä. Nyt kuitenkin ajattelen ennemminkin niin, että mieluummin lepään niin pitkään kuin on mahdollista ja pakko, että vauva olisi mahdollisimman täysi-ikäinen syntyäkseen maailmaan. Teen kaikkeni sen eteen. Eniten toivon meidän vauvan kanssa saavuttavan (niin kaukaiselta kuin se saattaa kuulostaakin) raskausviikon 34 rajapyykin, koska tämän jälkeen vauvan prosentuaalinen selviäminen ilman komplikaatioita on sanottu olevan yhtä hyvä kuin täysikasvuisella viikoilla 38-42. Ehkä meille tuleekin heinävauvan sijaan kesävauva, ehkä juhannuksena Jeren nimipäivänä. Kumpa päästäisiin sinne saakka. Nyt lepoa ja jalat tiukasti ristissä.

 

 

Lue myös: raskauteni ja kehoni on mysteeri