Hae
Minulta teille

Au pairina saa kokemuksia ja elinikäisiä ystäviä

Ihan järjetöntä kuinka aika rientää. Väst’ikään muistin, että 4.8.2008 nousin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneeseen. Olin silloin 19 vuotias ja tuota ennen matkustanut lentokoneella tasan 2 kertaa – Gran Canarialle ja takaisin. Olin keväällä valmistunut ensimmäiseen ammattiini, suunnitteluassistentiksi, ja kesän olin viettänyt ilman töitä. Juhannuksen jälkeen ystäväni lähti au pairiksi Saksaan, Frankfurtiin. Tuonne mentyään hän ilmoitti meidän kaveriporukalle, että hänen hostperheensä ystäväperhe etsi myös au pairia. Mun asenne au pariksi lähtemiseen oli ensiksi, että ei hitossa, en ikinä uskaltais. Ei ei ja ei. Kuitenkin ajatus alkoikin kypsyä mielessäni melko nopeaa, että hitto miks ei? Eihän mulla ollut Suomessakaan mitään, minkä takia jäädä. Mikäli tulisi yhtäkkiä tilanne, että mun pitäisi palatakin takaisin kotiin, pääsisin kyllä. Äitini oli täysin sitä mieltä, että mene vain ja kokeile siipiäsi, mutta isää hieman hirvitti vaikka antoikin kaiken tukensa ja maksoi lentolippuni. Muistan erään kerran ennen lähtöäni vaihtaneeni vaippaa veljeni vauvalta ja isä siihen tuumasi, että ootko varma haluavasi lähtä tekemään tuota sinne Saksaan asti ja joka päivä. 😀

 

 

10 vuotta sitten olin siis valmis lähtemään töihin täysin outoon maahan, täysin saksalaiseen perheeseen, täysin kieltä osaamatta. Saksan kielen opintoja oli takana peruskoulun ajoilta vain muutama tunti ja sanavarastoon kuului ainoastaan ”ich liebe dich” ja ”nein”.

Kaikki kävi tosi äkkiä. Heinäkuun aikana puhuin tulevan hostperheeni äidin kanssa pari kertaa puhelimessa (kommunikoimme siis tuolloin vielä englanniksi) – hän kertoi perheeseensä kuuluvan aviomiehensä lisäksi 3 -vuotias poika, parin kuukauden ikäinen tyttövauva sekä koira. Molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä ja he tekivät pitkiä työpäiviä. Minun tehtävänäni oli aamulla huolehtia aamupala lapsille ja pukea 3-vuotias valmiiksi tarhaan, aamun jälkeen tarha-ajan erikseen palkattu nanny huolehti vauvasta, jonka aikana minä käytin koiran, kävin alkusyksyn ajan kielikurssilla sekä siivosin talon pari kertaa viikossa. Iltapäivällä vanhempi lapsi tuli naapuriin mummolaansa jolloin nanny lähti ja minä huolehdin heistä mummon apuna muutaman tunnin ajan vanhempien kotiin paluuseen saakka.

Mun huone ei ollut samassa talossa perheen kanssa vaan viereisen pienkerrostalon kellarikerroksessa, missä oli siis pieni asunto. Asunto, jossa oli 1 huone sekä kylppäri. Keittiötä ei ollut, mutta talon yhteinen pyykkitupa oli heti vieressä. Jep, ensivaikutelma voi kuulostaa, että ei saakeli mut laitettiin johonkin kellariin asumaan, muttIa totuushan oli täysin toisenlainen. Se minun pieni huusholli oli tosi kiva 19-vuotiaalle. Mulla oli huoneeseen 2 kulkua, talon portaikosta sekä lasisista pariovista suoraan omaan huoneeseen. Mää tykkäsin niistä pariovista aivan hirveesti, ne oli niin sievät. Oli muutenkin aikamoinen etu, että omat oleskelutilat oli erikseen perheen talosta eli toisin sanoen, pystyin kulkemaan aika vapaasti eikä esimerkiksi lauantaiyönä kotiin palatessa tarvinnut pelätä herättääkö ketään. Ettehän te kukaan olettanut, että 19-vuotias viettäisi vapaat viikonloppuillat kotona?

Hostperheeni oli aivan ihana. Vaikka kielimuuri välillä haittasi kommunikointia, koska kummankaan vanhemman eikä omakaan englanti ollut paras, piti käyttää kekseliäisyyttä jotta tuli ymmärretyksi. Aluksi lasten mummon kanssa oli todella hankaluuksia, hän kun ei puhunut minulle kuin saksaa enkä ymmärtänyt sanaakaan. Ensimmäiset pari kuukautta meni pienessä järkyttyksessä ja olin aivan varma, että jouluna palaan takaisin kotisuomeen enkä palaa. Silti kaikista alkukankeuksista huolimatta alettiin pikkuhiljaa ymmärtämään toisiamme, kun minäkin opin Saksaa ja asiat alkoivat sujua rutiinilla.

 

 

Kuinka sitten muuten sopeuduin Saksaan muuta kuin perheen arkeen? No ensinnäkin, mullahan oli tosi helppoa, koska ystäväni Tiia oli jo samassa kaupungissa valmiina joten en ollut aivan tyhjän päällä ja tukihenkilö oli valmiiksi tuttu vanha tyyppi. En kuulunut yhteenkään esimerkiksi, au pair -ryhmään Facebookissa.

Tiian kautta tutustuin ensin Lauraan ja Katiin, jotka olivat myös au paireina. Tapasin heidät heti ensimmäisenä viikonloppuna ja mitäpä luulette mitä tuona ekana viikonloppuna sekä viimeisenä yhteisenö viikonloppuna tehtiin? Mitä nuoret, 19-30 vuotiaat naiset voisivat viikonloppuisin tehdä? Alla oleva kuvakin kertoo sen. Haha.

 

 

 

Tästä ensimmäisestä viikonlopusta ei mennyt kauaakaan, kun Lauran kautta vielä Suvi löysi tiensä meidän remmiin. Meidän viiden tytön porukasta tuli aivan mieletön ryhmärämä. Vietettiin valehtelematta jokainen viikonloppu tuon yhteisen vuoden aikana yhdessä. Minä, Tiia ja Kati asuttiin Frankfurtissa, Laura ja Suvi hieman kaueampana ja he kulkivat junalla luoksemme. Tosi monet viikonloput vietettiin porukalla Katin luona siskonpedeissä nukkumalla (Katilla oli tuolloin oma asunto). Katin työtilanne muuttui jossain vaiheessa ennen joulua jolloin hän joutui muuttamaan asunnostaan, jonka jälkeen järjestimme niin, että Suvi tuli aina mun luokse viikonlopuiksi ja Laura meni Tiian luo. Tehtiin myös yhteisiä reissuja esimerkiksi Ranskaan sekä Katin luo Rüdesheimeriin, jossa hän asui noin joulusta vuoden vaihteeseen. Toki tytöt olivat välillä myös minunkin luonani.

On ihan mieletöntä kuinka lyhyessä ajassa me tytöt tutustuimme toisiimme ja saimme meidän porukan niin täydellisesti toimimaan. 5 täysin toisilleen tuntematonta ja niin erilaista persoonaa, mutta meidän yhteinen kemia vaan toimi. Hitto se toimi. Meistä tuli tosi nopeaa superläheisiä, oltiin melkein kuin siskokset. Kinasteltiinkin välillä, mutta sovittiin yhtä nopeaa kuin oltiin aloitettukin. Kliseisesti, oltiin aina toistemme tukena. Ja bailattiin, vitsi me bailattiin.

 

 

 

10 vuotta on mennyt tuosta yhteisestä vuodesta todella nopeaa. Uskomatonta. Tuntuu, että vasta pari vuottahan sitten me tuota matkaa yhdessä tehtiin.  Vielä 10 vuodenkin jälkeen pidetään edelleen yhteyttä. Ei välttämättä kaikki erikseen jokaisen kanssa, mutta vaihtelemme aika ajoin kuulumisia vähintään jonkun välityksellä. Oon enemmän kuin kiitollinen, että oon saanut juuri noi naiset mun elämääni.

 

Löytyykö ruudun toiselta puolelta muita au pairina olleita? Millainen sun/teidän tarina on? 

Haluaisitteko kuulla lisää jotain au paireiluun liittyvää (10 vuotta vanhoilla tiedoilla tosin…)?

Suomipop festarit 2018 Oulussa

 

Menneenä viikonloppuna Oulussa bailattiin eri suomalaisten muusikkojen tuotannon tahtiin!

”Perinteestä poiketen” päätettiin Jeren ja kavereitten kanssa jo keväällä ostaa tälle kesää liput ensimmäistä kertaa Oulussa järjestettäville Suomipopfestareille. Festarit kestivät 3 vuorokautta, torstaista perjantaihin. Me osallistuttiin juhlintaan perjantai- ja lauantaipäivät ja ai ettien, että ette tiedäkään kuinka fiiliksissä oleva (ja ehkä hieman väsynyt) festaroija täältä ruudun toiselta puolen löytyy!

 

 

Kumpanakin päivänä oli siis ihan sairaan kuuma aurinko helli meitä ja vaikka säätiedotus vähän vihjailikin sadetta ja ukkoskuuroja niin lopuksi sade kiersi Oulun keskustan kokonaan ja antoi ropista vaan kaupungin laitamilla. Siis oisko voitu edes saada parempaa festarisäätä!?! Pienenä miinuksena, jos jotain on pakko mainita hiekkakentän pöllyäminen perjantai-iltana tuulen hieman enemmän tuivertaessa sekä varpaitten likaaminen, mutta eikö paskaset jalat varsinkin kuulu vaan asiaan!

 

 

Itse odottelin festareilta kaikista eniten perjantain toista ja lauantain viimeistä esiintyjää eli Pikku G:tä ja Nylon Beatia. Molempien musiikki on kuulunut vahvasti omaan teini-ikään 2000-luvun alkuun ja voitte vaan kuvitella ne nostalgiavibat mitä molemmat keikat antoivat. Pikku G:n ”Romeo ja Julia”-biisin jo eka nuotti sai kyynelkanavat auki muistuttaen niistä silloin kipeistä, maailman lopulta tuntuvista teini-iän sydänsuruista. Nylon Beatin keikalla pääsin eturiviin – siis ne kylmät väreet jotka meni koko keikan ajan päästä varpaisiin kehoa pitkin! Vuosiin en oo Naikkareitten biisejä kuunnellut, mutta silti edelleen, jokaisen esitetyn biisin sanat muistin jopa yli 15 vuoden jälkeen. Oon aikoinaan omistanut Nylon beat c-kasetinkin, mutta en löytänyt sitä enää mistään. Toivottavasti vielä joku päivä tulee vastaan, meinaa vähän harmittaa, jos sen oikeasti oon hävittänyt.

 

 

Mutta ei ole muuta kuin kiittäminen Suomipopfestareita! Hyvä kattaus artisteja eri genreistä, maittavaa ruokaa ja juomaa, toimiva vesipiste sekä riittävästi toiletteja. Ja hyvät säätkin saitte tilattua. Kautta likaisten varpaitteni ens vuonna ehkä taas tavataan!

 

 

 

P.S. Ens vuoden liput ovat tulleet myyntiin tänään maanantaina!